Aluehallitus, kokous 12.3.2024

§ 78 Vastaus oikaisuvaatimukseen koskien Satakunnan hyvinvointialueen päätöstä 16.1.2024 § 8

SATAHADno-2024-205

Perustelut

Perustelut

Asian vireilletulo

Oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt oikaisuvaatimuksen aluehallituksen päätöksestä 16.1.2024 §8 koskien ikääntyneiden kotihoidon palveluiden palvelusetelin arvon määräytymistä 1.4.2024 alkaen. Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa. 

Oikaisuvaatimuksessaan oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii aluehallituksen päätöstä muutettavaksi niin, ettei se loukkaisi yhdenvertaisuutta. Palvelusetelin hinnoittelu olisi toteutettava valtionverotuksen tapaan progressiivisesti siten, että palvelusetelin arvo ei pienenisi siten, että se pienentäisi palvelusetelin saajan käytettävissä olevia tuloja. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä arvostelee oikaisuvaatimuksessaan päätöksen valmisteluun osallistuneiden matematiikan osaamista.

Sovellettava lainsäädäntö

Palvelusetelilain (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä) 7 § 1 momentin mukaisesti hyvinvointialueen tulee määrätä palvelusetelin arvo niin, että se on asiakkaan kannalta kohtuullinen. Kohtuullisuutta arvioitaessa on otettava huomioon kustannukset, jotka aiheutuvat hyvinvointialueelle vastaavan palvelun tuottamisesta hyvinvointialueen omana tuotantona tai hankkimisesta ostopalveluna sekä asiakkaan maksettavaksi jäävä arvioitu omavastuuosuus.

Yhdenvertaisuuslain 5 §:n mukaisesti Viranomaisen on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Edistämistoimenpiteiden on oltava viranomaisen toimintaympäristö, voimavarat ja muut olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita, tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia.

Selvitys asian etenemisestä

Palvelusetelillä tarkoitetaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalvelujen saajalle myöntämää sitoumusta korvata palvelujen tuottajan antaman palvelun kustannukset hyvinvointialueen ennalta määrittelemään arvoon asti. Palveluseteli on yksi tapa järjestää hyvinvointialueen vastuulle kuuluvia sosiaali- ja terveyspalveluja. 

Satakunnan hyvinvointialueen aluehallitus on aikaisemmin tehnyt päätöksen ottaa käyttöön sosiaali- ja terveydenhuollon palveluseteli (12.12.2022 § 376 Satakunnan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelusetelit 1.1.2023 alkaen. Palvelusetelin arvo määrättiin seuraavassa kokouksessa. Ikääntyneiden kotihoidon osalta palvelusetelin arvoksi määrättiin kiinteähintainen 45,00 €/tunti. Kiinteähintaisessa palvelusetelissä asiakkaan tuloilla ei ole vaikutusta palvelusetelin arvoon. 

Hyvinvointialueen järjestämän kotihoidon osalta asiakasmaksu taasen päätettiin määräytyvän asiakkaan maksukyvyn mukaisesti. 

Kaksi eri maksutasoa, palveluseteli ja asiakasmaksu, muodostavat ristiriidan, joka kohtelee eriarvoisesti asiakkaita toisen maksaessa samasta palvelusta merkittävästi enemmän kuin toinen. Tällaiselle toiminnalle ei löydy oikeusperustetta yhdenvertaisuuslaista, joten ottaen huomioon yhdenvertaisuuslain 5 §:n mukainen yleinen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta on hyvinvointialueen velvollisuutena ollut korjata vallitseva tilanne. Näin ollen aluehallitus on oikaisuvaatimuksen alaisella päätöksellä muuttanut sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelin arvon määräytymään palvelusetelin saajan bruttotulojen mukaisesti. Koska arvo päätettiin määräytyväksi samoin perustein kuin samaa palvelua koskeva sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksu, voitaneen uutta palvelusetelin arvoa pitää myös palvelusetelilain 7.1 § huomioon ottaen kohtuullisena.

Yhteenveto

Aluehallituksen päätöksellä, toisin kuin oikaisuvaatimuksen tekijä oikaisuvaatimuksessaan väittää, edistetään yhdenvertaisuutta asettamalla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelustelein arvo määräytymään samoin perustein sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksun kanssa koskien ikääntyneiden kotihoitoa. Täten oikaisuvaatimus tulee hylätä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kirsi Varhila, hyvinvointialuejohtaja, kirsi.varhila@sata.fi

Aluehallitus päättää

  • merkitä tiedoksi esitetyn vastauksen,
  • hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksen tekijä

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valvontakäynnistä mahdollisesti perittävään maksuun haetaan kuitenkin edellisestä poiketen muutosta oikaisuvaatimusmenettelyllä, jota koskevat ohjeet ovat laskun yhteydessä.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle

Postiosoite:                               PL 32, 20101 Turku

Käyntiosoite:                            Sairashuoneenkatu 2-4

Sähköpostiosoite:                    turku.hao@oikeus.fi

Faksinumero:                           029 56 42414

Puhelinnumero:                       029 56 42400

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

3) vaatimusten perustelut;

4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

1) valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

2) selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Tuomioistuinmaksulaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Satakunnan hyvinvointialueen kirjaamosta.

Postiosoite:                       Sairaalantie 3, 28500 Pori

Sähköpostiosoite:              kirjaamo@sata.fi

Puhelinnumero:                 044 707 7781