Aluehallitus, kokous 12.3.2024

§ 75 Hankeavustuksen myöntäminen, Asta ry

SATAHADno-2024-1853

Valmistelija

  • Marika Lanne, marika.lanne@sata.fi

Perustelut

Hyte-johtaja Pauliina Hietasalo:

Satakunnan hyvinvointialueen toiminta-avustukset järjestöille vuodeksi 2024 ovat olleet haettavana 13.11.-10.12.2023.Toiminta-avustushakemuksia saapui määräajassa 77 kpl, joissa avustusta haettiin yhteensä 1 353 904 €. Toiminta-avustusten joukossa oli Asta ry:n hakemus, joka on kuitenkin sisällöllisesti hankehakemus ja Satakunnan hyvinvointialueen aluehallituksen päätöksen mukaisesti (30.1.2024 / § 33) käsitellään hankehakemuksena.

Satakunnan hyvinvointialueen aluehallitus on kokouksessaan 23.10.2023 / § 278 hyväksynyt järjestöavustusten periaatteet, jonka mukaan Hyvinvointialue voi tukea hankeavustuksella toimintaa, johon järjestö hakee ulkopuoliselta rahoittajalta (esim. STEA, ESR, THL tai STM) avustusta kehittämisluonteisiin, määräaikaisiin tehtäviin. Hyvinvointialueen avustus ei voi olla ainoa rahoituskanava. Hyvinvointialueen rahoitus toimii toiminnan täydentävänä julkisena rahoituksena.

Avustusperiaatteiden mukaan avustuksia koskevat neuvottelut käydään ao. hanketta koskevien palvelutuotannon asiantuntijoiden sekä HYTE- ja TKIO-vastuuyksikön kanssa yhteistoiminnallisesti. Hankeavustusten hakuaika on jatkuva ja avustuksia voidaan myöntää määrärahojen puitteissa.

Asta ry hakee Satakunnan hyvinvointialueelta 15 000 € suuruista avustusta vuodelle 2024. Järjestö on saamassa STEA:lta kolmen vuoden rahoituksen, yht. 217 330 € kehittämishankkeeseen. Asta ry:llä ei omarahoitusosuutta, eikä omarahoitusosuutta ole myöskään muilta kumppaneilta, kuten esimerkiksi kunnilta. Kehittämishankkeen puitteissa levitetään aiemmin Porin kaupungin rahoittamassa pilotissa kehitettyä toimintaa laajemmin Satakunnan kuntiin. Hankkeen kohderyhmänä on työikäiset (18–65 -vuotiaat) henkilöt, pääosin osatyökykyiset, päihdekuntoutujat ja mielenterveyskuntoutujat. Päätavoitteena on edistää hanketoimintaan osallistujien fyysistä terveyttä ja sitä kautta osallisuutta, elämänlaatua ja hyvinvointia. Lisäksi tarkoitus on edistää osallistujan perusterveyttä niin, että hän itse kokee jaksamisensa ja arjen hallintaan liittyvien asioiden kohentuneen merkittävästi. Avustusta haetaan toiminnan jatkamiseen 2024 keväästä eteenpäin ja laajentamiseen vaiheittain koko Satakuntaan.

Hanke tukee Satakunnan hyvinvointialueen strategian ja sen arvon ”Kohtaamme inhimillisesti” toteutumista. Strategisen periaatteen # 6 mukaan: ”Järjestämme ja kehitämme palveluja tasapuolisesti erilaiset asiakasryhmät huomioiden yhteistyössä eri kuntien, yritysten ja järjestöjen kanssa.” Avustushakemusta ovat arvioineet ja puoltaneet tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Niemi, hyte-johtaja Pauliina Hietasalo sekä vastuualuejohtaja Matti Järvinen.

Asta ry:n hanke on avustusperiaatteiden ja Satakunnan hyvinvointialueen strategian mukainen ja tukee osaltaan Satakunnan hyvinvointialueen työtä osatyökykyisten hyvinvoinnin edistämisessä. Edellä esitetyin perustein esitetään hankeavustuksen myöntämistä Asta ry:lle.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kirsi Varhila, hyvinvointialuejohtaja, kirsi.varhila@sata.fi

Aluehallitus päättää

  • myöntää Asta ry:lle hankeavustuksena 15 000 € vuodelle 2024.

Päätös

Sinikka Alenius ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

  • Sinikka Alenius ilmoitti olevansa esteellinen asian käsittelyssä (hallintolain 28 § 1 mom 5 kohta) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Tiedoksi

hyte-johtaja Pauliina Hietasalo

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä aluehallitukselle kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä se, johon päätös kohdistuu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä Satakunnan hyvinvointialueen jäsen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava aluehallitukselle osoitettuna hyvinvointialueen kirjaamoon, osoite Sairaalantie 3, 28500 Pori tai sähköisesti kirjaamo@sata.fi, neljäntoista (14) päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, mainittua päivää lukuun ottamatta.

Asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä kuitatessaan sen saaduksi tai postitse seitsemäntenä (7) päivänä päätöksen postituksesta. Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksesta tulee ilmetä oikaistavaksi vaadittu päätös sekä muutosvaatimukset perusteluineen. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.