Aluehallitus, kokous 12.3.2024

§ 76 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien järjestöjen toiminta-avustuksia vuodelle 2024, Satakunnan Epilepsiayhdistys ry

SATAHADno-2024-608

Valmistelija

  • Marika Lanne, marika.lanne@sata.fi

Perustelut

Hyte-johtaja Pauliina Hietasalo:

Satakunnan hyvinvointialueen toiminta-avustukset järjestöille vuodeksi 2024 ovat olleet haettavana 13.11.-10.12.2023.Toiminta-avustushakemuksia saapui määräajassa 77 kpl, joissa avustusta haettiin yhteensä 1 353 904 €. Avustuksia käsiteltiin ja arvioitiin hyvinvointialueen avustustyöryhmässä, johon kuuluu järjestöyhteistyöstä vastaava HYTE-koordinaattori ja neljä sosiaali- ja terveyspalvelujen vastuualuejohtajaa.

Hakemuksia arvioitaessa kiinnitettiin huomiota toiminnan laajuuteen, toteutukseen, vaikuttavuuteen/ hyötyyn kohderyhmälle ja hyvinvointialueen strategisten tavoitteiden toteutumiseen. Yksittäinen toiminta-avustus voi avustusperiaatteiden mukaan olla suuruudeltaan enintään 25 % koko toiminta-avustuksiin varatusta määrärahasta.

Hakemuksen käsittelyn edellytys oli sen saapuminen hakuaikana. Avustusesityksessä avustusten ulkopuolelle jätettiin kokonaan ruoka-​aputoiminta,​ jota Satakunnan alueella koordinoi Porin kaupunki,​ urheilu-​ ja liikuntaseuratoiminta,​ joiden katsottiin kuuluvan kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön sekä työllisyydenhoidon toiminnot. Lisäksi avustusten ulkopuolelle jäivät kerhotoiminta,​ yksittäiset retket ja tapahtumat sekä tavara-​ tai lahjakorttien lahjoitustoiminta.

Aluehallitus päätti avustusten kohdentumisesta kokouksessaan 30.1.2024 / § 33.

Hyvinvointialuelain 145 § mukaan päätökseen tyytymätön voi tehdä aluehallitukselle kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä se,​ johon päätös kohdistuu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä Satakunnan hyvinvointialueen jäsen.

Noona Mäkitalo on lähettänyt Satakunnan hyvinvointialueelle 12.2.2024 päivätyn oikaisuvaatimuksen (liitteenä). Oikaisuvaatimus koskee aluehallituksen päätöstä, jonka mukaan Satakunnan Epilepsiayhdistys ry ei saa toiminta-avustusta vuodelle 2024.

Avustushakemuslomakkeessa (liitteenä) kohdassa 3 ”Toiminta, johon avustusta haetaan ja erittely mahdollisesti myönnettävän avustuksen käytöstä” yhdistys oli kuvannut hakevansa 3000 € avustusta ”Satakunnan Epilepsiayhdistys ry järjestää Kokemäki-kesäristeilyn epilepsiaa sairastaville ja heidän läheisilleen. Risteilyyn kuuluu myös ruokailu paikallisessa ravintolassa. Risteilyn ohessa on myös yhteistyössä tehtyä ohjelmaa.” Kohtaan 5 ”Mikä ja minkä kokoinen kohderyhmä toiminnalla pyritään saavuttamaan? Mihin arvio perustuu?” yhdistys oli vastannut: ”Tapahtuma on avoin kaikille, tarkoitus on tehdä risteily, johon mahtuu tietty määrä ihmisiä. Laivan koko on 90 ihmistä.”

Oikaisuvaatimuksessa yhdistyksen puheenjohtaja Noona Mäkitalo on pyytänyt käsittelemään yhdistyksen hakemuksen uudestaan ja kuvannut yhdistyksen järjestämää vertaistuki- ja kohtaamispaikkatoimintaa, sekä kuvannut yhdistyksen taloustilanteen olevan erittäin vaikea.

Yksittäisten retkien tai tapahtumien ei nähty mahdollistavan sellaista vaikuttavuutta kohderyhmien hyvinvointiin tai terveyteen, jota hyvinvointialueen rajallisilla määräraharesursseilla tulisi tukea.

Hyvinvointialue voi myöntää toiminta-avustusta vain sellaiseen toimintaan, johon sitä on haettu. Oikaisuvaatimuksella ei voi muuttaa alkuperäisen hakemuksen sisältöä tai avustuksen käyttökohdetta. Oikaisuvaatimuksen tekijä on hakenut avustusta alun perin ainoastaan retkeen, mutta anoo oikaisuvaatimuksessaan avustusta muuhun toimintaan. Oikaisuvaatimus on näin ollen perusteeton.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kirsi Varhila, hyvinvointialuejohtaja, kirsi.varhila@sata.fi

Aluehallitus päättää

  • hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana
  • todeta toiminta-avustukset jaettavan päätöksen 30.1.2024 / § 33 mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

hyte-johtaja Pauliina Hietasalo, Satakunnan Epilepsiayhdistys ry pj. Noona Mäkitalo

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valvontakäynnistä mahdollisesti perittävään maksuun haetaan kuitenkin edellisestä poiketen muutosta oikaisuvaatimusmenettelyllä, jota koskevat ohjeet ovat laskun yhteydessä.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.

Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle

Postiosoite:                               PL 32, 20101 Turku

Käyntiosoite:                            Sairashuoneenkatu 2-4

Sähköpostiosoite:                    turku.hao@oikeus.fi

Faksinumero:                           029 56 42414

Puhelinnumero:                       029 56 42400

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

3) vaatimusten perustelut;

4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

1) valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

2) selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Tuomioistuinmaksulaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Satakunnan hyvinvointialueen kirjaamosta.

Postiosoite:                       Sairaalantie 3, 28500 Pori

Sähköpostiosoite:              kirjaamo@sata.fi

Puhelinnumero:                 044 707 7781