Perustelut
Satakunnan hyvinvointialueen, Erityis- ja sairaalapalvelut -toimialueen, Diagnostiset ja kliiniset tukipalvelut vastuualueen Sairaalafysiologian yksikkö tuottaa Satakunnan hyvinvointialueen kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen sekä kliinisen neurofysiologian palvelut. Yksikön tutkimusvalikoimaan kuuluvat esimerkiksi syövän diagnostiikkaan käytettävät PET/TT –tutkimukset, keuhkojen toiminnan tutkimukset ja uniapneadiagnostiikka. Sairaalafysiologian tutkimusvalikoima on varsin laaja ja vastaa yliopistosairaalatasoa.
Sairaalafysiologian yksikössä on tällä hetkellä neljä erikoislääkärin virkaa sekä kaksi erikoistuvan lääkärin virkaa. Erikoistuvien lääkärien virat eivät ole olleet täytettyinä, koska virkoihin ei ole ollut hakijoita. Tämä on johtunut osin siitä, että valtaosa erikoislääkärikoulutuksesta annetaan yliopistosairaaloissa. Lisäksi Satasairaalan sairaalafysiologian yksikössä on vähän erikoislääkäreitä ja siten erikoistuvien lääkäreiden koulutusresursseista on puutetta. Sairaalafysiologian tutkimusten määrät ovat kasvaneet ja tutkimusvalikoima laajentunut. Toimintojen uudelleenjärjestämisen vuoksi esimerkiksi uniapneatutkimusten määrä kasvaa tänä vuonna noin viisinkertaiseksi. Tämänhetkinen erikoislääkäriresurssi ei riitä tutkimusten omatuotantoon, vaan olemme joutuneet turvautumaan ostopalvelutuotantoon. Vuoden 2024 arvio ostopalvelukustannuksista on noin 280 000€. Virkamuutoksen myötä voimme vähentää ostopalvelutuotannon määrää ja tuottaa tutkimukset omilla erikoislääkäreillä. Arvio säästöstä vuositasolla noin 130 000€. Vakituisen erikoislääkäriresurssin lisäämisen myötä toimintaa voidaan myös edelleen kehittää yhä korkeatasoisemmaksi ja vaikuttavammaksi.
Toinen erikoistuvan lääkärin virka on kliinisen neurofysiologian erikoisalalla (vakanssi U72983-005) ja toinen kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen erikoisalalla (vakanssi U72983-006). Esitämme, että edellä mainitut erikoistuvan lääkärin virat muutetaan kyseisten erikoisalojen erikoislääkärin viroiksi.
Muutoksella ei ole vaikutusta erikoislääkärikoulutukseen edellä mainituista syistä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.