Perustelut
Palvelukeskus Hyppinki on Nakkilassa sijaitseva kolmessa osassa vuosina 1964–1990 rakennettu palvelukeskusrakennus, jonka pinta-ala on noin 3000 m². Rakennuksessa toimii kahdessa kerroksessa yhteensä 24 paikkainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö (Korte).
Yksikössä työskentelee 50 % esihenkilö, kaksi sairaanhoitajaa ja 16 lähihoitajaa sekä tukipalveluhenkilöstöä.
Aluevaltuuston hyväksymällä palveluverkkosuunnitelmalla tavoitellaan 7 miljoonan euron säästöjä vuokrakustannuksiin vuoden 2025 loppuun mennessä. Palveluverkkosuunnitelman toimeenpano on osa aluehallituksen hyväksymää muutosohjelmaa.
Aluevaltuuston 11.12.2023 (§148) hyväksymässä palveluverkkosuunnitelmassa on esitetty aikomus Palvelukeskus Hyppingin ympärivuokautisen hoidon siirtämisestä henkilöstöineen Nakkilan keskustassa sijaitsevaan Attendo Oy:ltä vuokrattuun Keinulaan (30 paikkaa), jossa toimii tällä hetkellä arviointi ja kuntoutusyksikkö.
Palveluverkkosuunnitelman mukaan Keinulan arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminta siirtyy Harjavallan sairaalan tiloihin samoin kuin Hyppingin arviointi- ja kuntoutusyksikkö (15 paikkaa).
Palveluverkkosuunnitelman mukaan Hyppingin kiinteistön vuokraamisesta voidaan luopua entisen Harjavallan sairaalan muutostöiden valmistuttua loppuvuonna 2025.
Voimassa olevan vuokrasopimuksen mukaan Nakkilan kunta perii Hyppingistä vuokraa 44 625,38 euroa kuukaudessa ja vuokrasopimuksessa on 12 kuukauden irtisanomisaika. Osana vuokrasopimusneuvotteluja ja palveluverkkopäätöksen toimeenpanon valmistelua Nakkilan kunnan kanssa on käyty läpi kohteet, joiden käytöstä hyvinvointialue on luopumassa.
Palvelukeskus Hyppingin toiminnan lakkauttaminen tuo vuokrasäästöjä vuodesta 2025 alkaen noin 535 504,56 €/ vuosi.
Vaikutusten arviointi:
Asiakkaiden ja työntekijöiden kannalta muutoksen vaikutus on vähäinen toimintojen siirtyessä Nakkilan kunnan sisällä. Hyvinvointialueen luopuessa tilojen käytöstä realisoituvat kohteesta saatavat suorat vuokrasäästöt sekä toiminnan keskittämisestä koituvat säästöt.
Muutoksella ei ole vaikutusta henkilöstömäärään.
Hyppingin ympärivuorokautisen palveluasumisen toiminnan siirto on käsitelty YT-menettelyssä 5.6.2024
Satakunnan hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan aluehallitus päättää asumisyksiköiden perustamisesta ja lakkauttamisesta.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.