Perustelut
Hallintosäännön 126 §:n mukaisesti kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita hyvinvointialueen toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle kirjallisesti tai sähköisesti. Sähköisessä kokouksessa aloite lähetetään sähköisesti kokouksen puheenjohtajan ilmoittamalla tavalla.
Aloite on, sitä enempää käsittelemättä, lähetettävä aluehallituksen valmisteltavaksi. Aluevaltuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Aluehallituksen on vuosittain toukokuun loppuun mennessä esitettävä aluevaltuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja aluehallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita aluevaltuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Aluevaltuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Ehdotus
Merkitään tiedoksi mahdolliset aluevaltuustoaloitteet.
Päätös
Aluevaltuustossa jätettiin viisi (5) aloitetta:
- Jami Toivonen ensimmäisenä allekirjoittajana:Valtuustoaloite palvelusetelipilotista
- Marjo Jaspa ensimmäisenä allekirjoittajana:Satakunnan hyvinvointialueen perusterveydenhuollon suoritteet ja hoitoonpääsytoteumat sote-keskuksittain ja sote-pisteittäin sekä erikoissairaanhoidon kiireettömän hoidon toteumat kuukausittain julkisena raporttina
- Marjo Jaspa ensimmäisenä allekirjoittajana:Ikääntyneiden palveluiden toimialueen palveluketjujen toimivuuden, palveluketjujen toimivuuden raportoinnin sekä ikääntyneiden palveluihin liittyvien palautekanavien käytön tehostaminen Satakunnan hyvinvointialueella
- Petri Salminen ensimmäisenä allekirjoittajana: Lisärahoitushakemus Satakunnan hyvinvointialueelle
- Niina Immonen ensimmäisenä allekirjoittajana: Valtuustoaloite Satakunnan hyvinvointialueen kokouspalkkioiden laskemisesta
Aluevaltuusto päätti lähettää aloitteet aluehallituksen valmisteltavaksi.