Valmistelija
Jaana Männikkö, jaana.mannikko@sata.fi
Perustelut
Perustelut
Ikääntyneiden palvelut on saanut 9.9.2024 vastattavakseen perusuomalaisten valtuustoryhmän aloitteen koskien ympärivuorokautisen hoidon paikkojen vähentämistä. Ensimmäisenä allekirjoittajana Niina Immonen.
Valtuustoaloitteessa kuvataan, että ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon paikkojen vähentäminen on johtanut lisäkustannuksiin mm. siten, että hoitopaikkaa odotetaan arviointi- ja kuntoutusyksiköissä, joissa kustannukset ovat ympärivuorokautista hoivaa korkeammat. Asiakkaan hoidon tarpeen kannalta väärä paikka johtaa dominoefektiin, jossa hoitopaikkojen ruuhkautuminen vaikuttaa aina erikoissairaanhoitoon asti.
Aloitteessa esitetään, että ympärivuorokautisen hoidon paikkoja ei enää vähennetä ja tehdään laskelmat siitä, millainen hoitopaikkojen vähentäminen tai lisääminen tuo ikääntyneiden palveluissa eniten säästöjä.
Vastine valtuustoaloitteeseen
Satakunnan hyvinvointialueen muutosohjelmaan asetettujen tavoitteiden mukaisesti asumisen painopistettä siirretään kevyemmin tuettuun asumiseen ja kehitetään kotiin annettavien palveluiden ja ympärivuorokautisen hoidon väliin joustavia asumis- ja palvelukokonaisuuksia.
Muutosohjelmassa on valtakunnallista tavoitetasoa mukaillen, ympärivuorokautisen palveluasumisen kattavuudeksi asetettu 6 % yli 75-vuotiasta. Tällä hetkellä Satakunnan hyvinvointialueen ympärivuorokautisen palveluasumisen kattavuus on 6,4 %.
Elokuun lopulla Satakunnan hyvinvointialueella oli sijoitettuna 2284 asiakasta ikääntyneiden ympärivuorokautiseen hoivaan (ostopalvelu ja oma tuotanto). Vuoden 2024 alusta ostopalvelupaikkoja on vähennetty noin 100 paikkaa ja omaa tuotantoa 14 paikkaa Kotikaaren lakkautuksen yhteydessä.
Loppuvuoden aikana palveluverkkosuunnitelman ja aluehallituksen päätöksen mukaisesti toiminta päättyy Siikaisten Metsätähdestä, joka tarkoittaa 16 paikan vähenemistä omasta palvelutuotannosta.
Satakunnan hyvinvointialueen ympärivuorokautisen hoidon odotusajat ovat valtakunnallisesti vertailtuna kohtuullisella tasolla. Ympärivuorokautiseen hoitoon on päässyt vuoden 2024 aikana myönteisen päätöksen jälkeen keskimäärin neljässä viikossa.
Odotusaikatilastojen, odottajien määrän sekä ympärivuorokautisen hoidon kattavuuden seuranta ovat keskeisiä toimenpiteitä palvelun riittävyyden tarkastelussa. Organisaatiossa on tähän mennessä pystytty tekemään nopeaa ja ketterää yhteistyötä, tilanteissa, jossa hoito-osastot ja/tai erikoissairaanhoito ovat tilapäisesti ruuhkautuneet ikääntyneiden palveluihin odottavista asiakkaita.
Ympärivuorokautisen hoidon kattavuuden lasku tai riittävän hyvällä tasolla olevat odotusajat (asiakkaiden sujuva pääsy palveluun) eivät itsessään ole toimenpide vaan lopputulos toimivasta palveluketjusta. Muutosohjelmassa asetetut tavoitteet saavutetaan kehittämällä ikääntyneille suunnattuja palveluita ja palveluketjuja ennen ympärivuorokautiseen hoivaan päätymistä.
Kotihoidon prosessien tulee olla toimivia ja tehokkaita. Välimuotoisen yhteisöllisen asumisen paikkoja tulee olla riittävästi ja ne tulee olla sijoitettuna palvelutarpeen mukaisesti.
Yhteisöllisen asumisen lisäksi tarvitaan riittävästi tavallista ikääntyville suunnattua esteetöntä ja turvallista vuokra-asumista. Ikääntyneille suunnattuja matalan kynnyksen ennaltaehkäiseviä palveluita kehitetään ja lisätään yhteistyötä kuntien ja kolmannen sektorin kanssa.
Arviointi- ja kuntoutusyksiköiden toiminnan avaaminen ja asiakasrakenteen tarkastelu on yksi tunnistettu keskeinen tekijä ikääntyneiden palveluketjussa ja ympärivuorokautisen hoivan tarpeen siirtämisessä. Oikeanlaisten asiakkaiden ohjautuminen arviointi- ja kuntoutusyksikköihin vaatii erikoissairaanhoidon ja perustason hoito-osastojen proaktiivista toimintaa ja geriatrisen osaamisen lisäämistä asiakkaiden kotiuttamisessa. Arviointi- ja kuntoutusyksikössä hoito perustuu moniammatilliseen kuntoutumisen arviointiin ja toteutukseen ensisijaisena tavoitteena asiakkaan kotiutuminen. Arviointi- ja kuntoutusyksiköissä tulee hoitaa oikeita asiakkaita oikeaan aikaa, jotta palvelusta saatava kustannushyöty on suurin.
Ympärivuorokautisen hoivan keskihinta hyvinvointialueen omassa tuotannossa on noin 196 €/vrk ja ostopalveluna tuotettuna keskimäärin 190 €/vrk.
Ympärivuorokautisen palveluasumisen ostopalvelupaikkojen vähentäminen ei ole suorassa suhteessa lisännyt ympärivuorokautisen hoidon odottajien määrää eikä odotusajoissa ole nähtävissä vuoden 2024 aikana merkittäviä muutoksia. Kyseessä on lyhyen aikavälin seuranta, mutta tilastot kertovat osaltaan ikääntyneiden palvelujen ympärivuorokautista hoitoa kevyempien palvelujen toiminnan kehityksestä ja tehostumisesta. Esimerkiksi kotihoidossa hoito- ja palvelusuunnitelmaan sisältyvä RAI-arviointi on työväline työntekijälle ja työyhteisölle palvelujen kokonaisuuden suunnittelussa, toteutuksessa, seurannassa, arvioinnissa ja kehittämisessä. Kotihoidossa ADLH-seurantamittarin (liikkuminen kotona, ruokailu, wc:n käyttö, henkilökohtainen hygienia) avulla suunnataan kotihoidon palveluita yhä enemmän asiakkaille, joiden päivittäisissä perustoiminnoissa haasteet ovat lisääntyneet.
Ympärivuorokautisen hoivan osalta muutosohjelmassa asetetut paikkavähennykset on osittain saavutettu. Omien ja ostopalvelupaikkojen määrällistä tarvetta suhteessa valtakunnalliseen tavoitetasoon tulee jatkossakin seurata säännöllisesti. Ympärivuorokautisen hoidon tulevaisuuden tarvetta arvioidaan väestöennusteiden sekä tosiasiallisen palvelutarpeen pohjalta. Tulevaisuuden palvelutarpeeseen vaikuttaa keskeisesti kevyempien palvelujen esimerkiksi yhteisöllisen asumisen - ja kotihoidon kattavuuden lähivuosien kehitys.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.