Aluevaltuusto, kokous 9.12.2024

§ 92 Aluehallituksen lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen huomioihin Satakunnan hyvinvointialueen vuoden 2023 tilinpäätöksestä

SATAHADno-2024-179

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marika Lanne, marika.lanne@sata.fi

Perustelut

Hyvinvointialuelain 125 §:n mukaan aluehallituksen tulee antaa aluevaltuustolle lausunto toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan arviointikertomus antaa aihetta. Tarkastuslautakunnan tehtävänä mm. on arvioida ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuneet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.  

Aluevaltuusto on käsitellyt tarkastuslautakunnan arviointikertomusta Satakunnan hyvinvointialueen vuoden 2023 tilinpäätöksestä kokouksessaan 10.6.2024 / 49 §. Tarkastuslautakunnan arviointikertomus on laaja-alainen kattaen monipuolisesti hyvinvointialueen eri toiminnot. Tarkastuslautakunta on laatinut arvionsa eri tietolähteisiin perustuen ja antanut asiakokonaisuuksiin liittyviä suosituksiaan. 

Lausunnossa on vastattu tarkastuslautakunnan esittämiin suosituksiin. Lausunnon laatimiseen ovat osallistuneet viranhaltijat, joiden toimi- /vastuualueeseen lautakunnan suositus on kohdistunut. 

Luonnos aluehallituksen lausunnosta aluevaltuustolle on esitetty pykälän liitteenä.  

Ehdotus

Esittelijä

Kirsi Varhila, hyvinvointialuejohtaja, kirsi.varhila@sata.fi

Aluehallitus päättää

  • antaa aluevaltuustolle vastineenaan tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen Satakunnan hyvinvointialueen vuoden 2023 tilinpäätöksestä oheisen liitteen mukaisen lausunnon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Marika Lanne, marika.lanne@sata.fi

Perustelut

Asian esittelyteksti aluehallituksen kokouksessa 26.11.2024 § 400.

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää

  • merkitä tietoonsa saatetuksi aluehallituksen vastineenaan antaman tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen Satakunnan hyvinvointialueen vuoden 2023 tilinpäätöksestä oheisen liitteen mukaisen lausunnon.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä lain hyvinvointialueesta 141 §:n nojalla oikaisuvaatimusta eikä aluevalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.