Perustelut
Laki kunnan tai hyvinvointialueen viranhaltijasta (2003/304) mukaan tehtävät, joissa käytetään osaksikin julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa eli niitä varten on perustettava virka. Julkisen vallan käyttämisellä tarkoitetaan lakisääteistä toimivaltaa antaa velvoittava määräys tai päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta. Näin ollen, mikäli työhön kuuluu muun muassa lakiin perustuvaa päätöksentekoa, tulee työntekijällä olla virkasuhde.
Hyvinvointialueen siirtymätilanteessa perustettiin toimialueille tunnistetut virat. Organisoitumisen ja operatiivisen toiminnan sekä tehtävänkuvien rakentumisen kautta on tunnistettu tarve muuttaa työsuhteita viroiksi toiminnan toteuttamiseksi lakien edellyttämällä tavalla.
Satakunnan hyvinvointialueella, perhekeskus Lounatuulen Ankkuritoiminnassa on sosiaaliohjaajan toimi, joka tulisi muuttaa viraksi. Vakanssi on tällä hetkellä täytettynä ja työntekijänä on Tytti Poukka (vakanssinumero: 4833700104). Vakanssi on perustettu edeltävässä organisaatioissa työsuhteena. Toimen muuttaminen viraksi on yhdenmukainen ratkaisu hyvinvointialueen vastaavissa tehtävissä työskenteleviin nähden. Vaikka henkilön tehtäviin sisältyisi vain vähän julkisen vallan käyttöä, hänen tulee olla virkasuhteessa. Virassa oleva sosiaaliohjaaja pystyy tekemään itsenäisesti sosiaalihuoltolain mukaisia päätöksiä omassa asiakkuudessaan oleville asiakkaille ja näin vapauttamaan sosiaalityöntekijän työaikaa muihin lakisääteisiin tehtäviin. Kustannusvaikutus on 153,75 €/kk, koska työnvaativuus kasvaa asiakkaiden palvelupäätösten tekemisen vuoksi. Muutoksella ei ole vaikutusta työaikamuotoon. Työntekijän kanssa on keskusteltu asiasta 17.6.2026 ja hän on suostuvainen muutokseen. Muutos toteutetaan hallintosäännön 43§:n 2–3 mom. mukaisesti.
Esitetään aluehallitukselle, että se muuttaa lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialueen peruspalvelujen vastuualueen sosiaaliohjaajan (vakanssinumero: 4833700104) työsuhteen sosiaaliohjaajan viraksi.
Päätöksen peruste
Hallintosäännön 8. luvun kohdan 40. mukaan aluehallitus päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta.