Perustelut
Aluehallituksen yksilöasioiden jaosto on kokouksessaan 19.8.2026 käsitellyt asian Vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän nimeäminen (§ 265). Päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus aluehallitukselle.
Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa (hyvinvointialuelaki 143 §).
Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että päätös on tasa-arvolain vastainen ja siten kumottava.
Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 2022/1166) 23 §:n mukaan "Erityishuollon yksilöllistä järjestämistä varten hyvinvointialueella on oltava vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä ja päätöksiä tekevä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä."
Vammaispalvelulain (14.4.2023/675) 17 §:n mukaan hyvinvointialueella on oltava alueella tarvittava määrä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmiä, joissa on riittävä lääketieteen, psykologian, sosiaalityön, vuorovaikutuksen ja muu asiantuntemus vaativan moniammatillisen tuen toteuttamista varten. Tarvittavat ryhmän asiantuntijat määräytyvät vammaisen henkilön yksilöllisen tuen tarpeen ja tilanteen vaativuuden mukaan.
Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) 4 a §:ssä säädetään, että muun muassa hyvinvointialueen toimielimissä lukuun ottamatta aluevaltuustoa, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.
Vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä ei ole hyvinvointialuelain 35 §:n tarkoittama toimielin, joten näin ollen tasa-arvolain 4 a §:n mukainen vaatimus ei koske kyseistä asiantuntijaryhmää.
Turun hallinto-oikeus on antanut kaksi ratkaisua (H946/2024 ja H947/2024), joissa valituksenalainen päätös koski samoin perustein tehdyn oikaisuvaatimuksen hylkäämistä päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen asiantuntijaryhmän nimeämistä koskevassa asiassa.
Hallinto-oikeus on ratkaisuissaan todennut, että sukupuolikiintiöitä sovelletaan kaikkiin hyvinvointialueen toimielimiin, lukuun ottamatta vaaleilla valittuja aluevaltuustoja. Vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä ei ole hyvinvointialueesta annetun lain tarkoittama toimielin.
Hallinto-oikeus totesi ratkaisuissaan, että vaikka kyseinen asiantuntijaryhmä ei ollut hyvinvointialuelain tarkoittama toimielin, tuli tasa-arvolain näkökulmasta erikseen vielä arvioida, voidaanko siihen silti soveltaa kiintiösäännöstä, sillä tasa-arvolain toimielinkäsitettä ei ole tarkasti määritelty, ja oikeuskäytännössä kiintiösäännöstä on sovellettu myös muihin kuin kuntalain mukaisiin toimielimiin, kuten kunnallisiin suunnitteluryhmiin.
Hallinto-oikeus siis katsoi, ettei kyseinen asiantuntijaryhmä ole tasa-arvolain tarkoittama hyvinvointialueen toimielin, joten näin ollen kiintiösäännös ei tule sovellettavaksi. Asiantuntijaryhmä ei myöskään ollut luonteeltaan edellä kuvan kaltainen suunnitteluryhmä, johon voitaisiin soveltaa kiintiösäännöstä huolimatta siitä, että ryhmällä ei ole päätösvaltaa.
Vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmällä on lakiin perustuvat, tarkasti rajatut päätöksentekotehtävät kehitysvammaisten erityishuollossa sekä laissa määritelty kokoonpano ja asiantuntemusvaatimukset. Vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä ei ole hyvinvointialuelain 35 §:n tarkoittama toimielin. Ryhmä ei ole myöskään ole rinnastettavissa edellä kuvatun kaltaisiin suunnitteluryhmiin, joihin kiintiösäännös tulisi sovellettavaksi.
Näin ollen oikaisuvaatimus tulee hylätä perusteettomana.
Liitteenä oikaisuvaatimus.