Perustelut
Satakunnan hyvinvointialueen talouden raportti tammi-elokuussa v. 2024 (talouden ohjeellinen toteuma - % tammi- elokuussa on 66,7 %):
Talouden olennaisimmat poikkeamat talousarvioon
Tammi-elokuussa toimintatuotot ovat toteutuneet 64,3 % mukaisesti. Myynti –ja maksutuotot ovat lievästi yli tasaisen toteuman. Tuet ja avustukset etenkin erillisrahoitettavien hankkeiden osalta toteutuvat suurelta osin loppuvuodesta (toteuma 31,5 %).
Tammi-elokuun toteumassa toimintakulut ovat toteutuneet 65,2 % mukaisesti. Henkilöstökulujen toteuma on alle ohjeellisen toteuman. Ennusteen mukaan henkilöstökulut ovat jäämässä lievästi alle talousarvion.
Palveluiden ostot ovat yli tasaisen toteuman (toteuma 69,1 %). Lisäksi loppuvuodelle on odotettavissa normaalia kuukautta suuremmat kustannukset. Tämän hetken arvion mukaan talousarvio tulee ylittymään palveluiden ostoissa. Aineet, tarvikkeet ja tavarat ovat toteutuneet yli talousarvion tasaisen toteuman (toteuma 69,3 %). Tiliryhmässä hoitotarvikeostot ovat toteutuneet yli talousarvion tasaisen toteuman. Arvion mukaan talousarvio tulee ylittymään aineet, tarvikkeet ja tavarat tiliryhmässä. Avustukset on toteutunut alle talousarvion, avustuksista maksetut henkilösivukulut kirjautuvat henkilöstökuluihin kirjanpidossa. Muissa toimintakuluissa vuokrakulut ovat toteutuneet lievästi yli tasaisen toteuman, vaikka koko tiliryhmä onkin hiukan alle tasaisen toteuman mukainen.
Valtion rahoitus on jaksotettu tasaisen toteuman mukaiseksi ja perustuu Valtiovarainministeriön 10.10.2023 julkaisemaan rahoituslaskelmaan (Satakunnan hyvinvointialueen rahoitus vuonna 2024 yhteensä 996 331 528 euroa). Vuoden 2024 rahoitus päivitetään talousarviomuutoksen yhteydessä kun lopullinen rahoitus vuodelle 2024 on vahvistettu. Viimeisimmän tiedon mukaan (27.6.2024) Satakunnan hyvinvointialueen valtion rahoitus vuodelle 2024 on yhteensä 996 243 905 euroa.
Rahoitustuotot ovat toteutuneet alkuvuonna reilusti yli talousarvion. Tämä johtuu pankin maksamasta talletuskorosta, joka perustuu hyvinvointialueen pankkitilillä olevan rahan määrään. Tammi-elokuun osalta talletuskorkojen tuotto on ollut noin 2,9 Me. Poistot ovat toteutuneet lievästi yli talousarvion rakennuspoistojen osalta.
Edellä mainitut poikkeamat huomioiden Satakunnan hyvinvointialueen tammi-elokuun tuloslaskelma osoittaa noin 22,9 Me alijäämää. Päivitetty tulosennuste vuoden 2024 tilikauden tuloksesta esitetään kokouksessa.
Talouden toteutumien vertaaminen vuosien 2023 ja 2024 tammi-elokuun välillä ei ole vertailukelpoista tietoa. Vuoden 2023 tammi-elokuun kirjanpito ei ollut ajan tasalla hyvinvointialueen vasta aloitettua toimintansa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.