Aluehallitus, kokous 1.10.2024

§ 280 Perheohjaajan työsuhteen muuttaminen sosiaaliohjaajan viraksi, lastensuojelu

SATAHADno-2024-8071

Valmistelija

  • Hanna-Leena Markki, hanna-leena.markki@sata.fi

Perustelut

Laki kunnan tai hyvinvointialueen viranhaltijasta (2003/304) mukaan tehtävät, joissa käytetään osaksikin julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa eli niitä varten on perustettava virka. Julkisen vallan käyttämisellä tarkoitetaan lakisääteistä toimivaltaa antaa velvoittava määräys tai päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta. Näin ollen, mikäli työhön kuuluu muun muassa lakiin perustuvaa päätöksentekoa, tulee työntekijällä olla virkasuhde.

Hallintosäännön 52 §:n mukaan aluehallitus päättää muiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta. Hallintosäännön 53 §:n mukaan aluehallitus päättää virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi. 

Hyvinvointialueen siirtymätilanteessa perustettiin toimialueille tunnistetut virat. Organisoitumisen ja operatiivisen toiminnan sekä tehtävänkuvien rakentumisen kautta on tunnistettu tarve muuttaa työsuhteita viroiksi toiminnan toteuttamiseksi lakien edellyttämällä tavalla.

Perheohjaaja sijoittuu lasten, nuorten ja perheiden erityispalveluihin, lastensuojelun avohuoltoon  (vakanssinumero  3940300008). Erityispalveluissa perheohjaajan toimi on jäänyt avoimeksi edellisen työntekijän irtisanouduttua.  Ennen uutta rekrytointia on perusteltua esittää perheohjaajan toimen muuttamista sosiaaliohjaajan viraksi. Nimikkeen muuttaminen on yhdenmukainen ratkaisu hyvinvointialueen vastaavissa tehtävissä työskenteleviin nähden.

Vaikka henkilön tehtäviin sisältyisi vain vähän julkisen vallan käyttöä, hänen tulee olla virkasuhteessa. Työtehtävinä ovat mm. lasten sosiaaliohjaus, taloudellisen tuen päätökset, huostaanoton valmistelu sosiaalityöntekijän työparina.

Työaika on yleistyöaika eli 38h15min /vko ja tehtäväkohtainen palkka 3069, 26 € /kk. Viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöstä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen pätevyys, sosionomi AMK (asetus sosiaalihuollon kelpoisuusvaatimuksista).

Ehdotus

Esittelijä

  • Kirsi Varhila, hyvinvointialuejohtaja, kirsi.varhila@sata.fi

Aluehallitus päättää

  • muuttaa lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialueen erityispalvelut vastuualueen perheohjaajan (vakanssinumero  3940300008) työsuhteen sosiaaliohjaajan viraksi lastensuojelussa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen puheenjohtaja esitti pidettäväksi kokoustauon klo 12.37-13.14.

Tiedoksi

Hanna-Leena Markki, vakanssit

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä aluehallitukselle kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä se, johon päätös kohdistuu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä Satakunnan hyvinvointialueen jäsen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava aluehallitukselle osoitettuna hyvinvointialueen kirjaamoon, osoite Sairaalantie 3, 28500 Pori tai sähköisesti kirjaamo@sata.fi, neljäntoista (14) päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, mainittua päivää lukuun ottamatta.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksesta tulee ilmetä oikaistavaksi vaadittu päätös sekä muutosvaatimukset perusteluineen. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.