Perustelut
Satakunnan hyvinvointialueella on käyty yhteistoimintaneuvottelut keväällä 2024. Aluehallitus päätti yt-menettelyn päättymisestä kokouksessaan 18.6.2024 § 190. Ikääntyneiden toimialuetta koskevat neuvottelut pidettiin 29.4.2024 ja 17.5.2024 osana koko hyvinvointialueen yt-neuvotteluja. Käydyt neuvottelut liittyivät osaltaan Satakunnan hyvinvointialueen muutosohjelman kohdan 4.1 tavoitteiden mukaan suunniteltuihin esihenkilörakenteen keventämiseen ja organisaation toimivuuden parantamiseen.
Hallintosäännön 33 §:n 10-kohdan mukaan aluehallitus päättää hyvinvointialueen toimintasäännöistä. Ikääntyneiden palvelujen toimialueella on tehty muutoksia organisaatiorakenteeseen, sekä yksittäisten viran- tai toimenhaltijoiden tehtäväkuviin ja toimialueen tehtäviin (lisätty perusterveydenhuollon hoito-osastot). Toimintasäännöt tulee päivittää vastaamaan tehtyjä muutoksia.
Lisäksi toimintasääntöä on päivitetty havaittujen puutteiden tai ristiriitaisuuksien osalta sekä mm. sote-valvontalain mukaisin muutoksin.
Ikääntyneiden palveluiden toimialueella yhteistoimintaneuvotteluissa on valmisteltu vastuualueiden yhdistämistä. Aikaisemmin toimialueella on ollut kolme (3) vastuualuetta: Kotona asumista tukevat palvelut, Kotiin annettavat palvelut ja Asumispalvelut. Jatkossa vastuualueita olisi vain kaksi (2) Kotihoidon ja kotona asumista tukevien palveluiden vastuualue sekä Ympärivuorokautisen palveluasumisen ja perustason osastojen vastuualue. Toiminnallisesti vastuualuetta johtaa edelleen vastuualuejohtaja.
Ikääntyneiden palveluiden vastuualueet
Vastuualueet huolehtivat väestön hyvinvoinnin edistämisestä tarjoamalla osin ikääntyneille suunnattuja ja osin muutoin kohdennettuja lakisääteisiä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita hyvinvointialueella.
1) Kotihoidon ja kotona asumista tukevien palveluiden vastuualue
Vastuualue järjestää hyvinvointialueella ennaltaehkäiseviä palveluja, kotihoitoa, arviointi- ja kuntoutus sekä omaishoidon palveluja (koko väestölle), perhehoitoa (ikääntyneille) ja lääkäripalvelut.
2) Ympärivuorokautinen palveluasuminen ja perustason osastojen vastuualue
Vastuualue järjestää hyvinvointialueella ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen / yhteisöllisen asumisen palvelut ja uutena toimintana perustason hoito-osastotoiminnan (koko väestö).
Uusi toimintasääntö ja toimialueen organisaatio ovat pykälän liitteenä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti sekä lisäksi aluehallitus päätti myöntää hyvinvointialuejohtajalle oikeuden hyväksyä toimintasääntöön vähäisiä, teknisiä korjauksia.