Aluehallitus, kokous 24.2.2026

§ 52 Vastine oikaisuvaatimukseen koskien järjestöjen toiminta-avustuksia vuodelle 2026, Lounais-Suomen Martat ry

SATAHADno-2026-139

Valmistelija

  • Sari Rantanen, sari.rantanen@sata.fi

Perustelut

Satakunnan hyvinvointialueen aluehallitus on kokoukseen 15.10.2024 § 338 hyväksynyt järjestöavustamisen periaatteet Sata-alueelle. Hyvinvointialue voi tukea Satakunnassa toimivia järjestöjä, joiden toiminnoilla edistetään satakuntalaisten terveyttä, hyvinvointia ja /tai turvallisuutta.

Avustusperiaatteiden mukaan avustettavan toiminnan tulee tukea tai täydentää Satakunnan hyvinvointialueen lakisääteistä toimintaa edellyttäen, että avustuksen ei arvioida aiheuttavan lainkaan, taikka aiheuttavan vain vähäistä kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia. Järjestöjen tulee toteuttaa avustettavaa toimintaa lainsäädännön ja valtakunnallisten ohjausasiakirjojen asettamissa puitteissa noudattaen hyvinvointialuestrategian periaatteita ja alueellisen hyvinvointisuunnitelman painopisteitä. Satakunnan hyvinvointialue edellyttää, että avustusta saava toiminta tulee olla kuvattuna lähellä.fi- alustalle tai DVV:n Suomi.fi Palvelutietovarantoon.

Avustuksiin käytettävä kokonaissumma tarkentuu vuosittain aluevaltuuston hyväksymän talousarvion yhteydessä. Päätökset toiminta-avustuksiin varattavasta summasta sekä toiminta-avustusten kohdentamisesta tekee sote-johtaja lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialueella valmistellun esityksen pohjalta, joka koostetaan yhteistyössä sote-toimialueiden kanssa.

Päätöksen peruste

Toiminta-avustukset järjestöille vuodeksi 2026 ovat olleet haettavissa 29.9.-19.10.2025. Toiminta-avustushakemuksia tuli yhteensä 84, joissa haettiin avustuksia 1 504 760 € edestä. Avustuksia käsiteltiin ja arvioitiin hyvinvointialueen avustustyöryhmässä, johon kuuluu järjestöyhteistyöstä vastaava HYTE-koordinaattori sekä neljä sosiaali- ja terveyspalvelujen vastuualuejohtajaa.

Työryhmä painotti toistuvia, jatkuvia ja alueellisesti sekä osallistujamäärältään laajoja toimintoja. Lisäksi huomioitiin toiminnan järjestämisen kustannukset suhteessa kohtaamisiin. Yksittäinen toiminta-avustus voi avustusperiaatteiden mukaan olla suuruudeltaan enintään 25 % koko toiminta-avustuksiin varatusta määrärahasta.

Esityksessä avustusten ulkopuolelle jätettiin kokonaan mm. urheilu- ja liikuntaseuratoiminta, joiden katsottiin kuuluvan kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön sekä työllisyydenhoidon toiminnot. Lisäksi avustusten ulkopuolelle jäivät materiaali ja toimistokulut sekä yksittäiset retket ja tapahtumat, joilla ei voi odottaa olevan kestävää vaikutusta osallistujien hyvinvointiin.

Sote-johtoryhmä käsitteli esitystä kokouksessaan 17.11.2025.

Päätös, johon Lounais-Suomen Martat ry vaatii oikaisua

Edellä esitetyin perustein sote-johtaja päätti myöntää (8.1.2026 § 1) toiminta-avustuksia vuodelle 2026 esityksen mukaisesti yhteensä 600 000 €. Avustusta saavien yhdistysten tulee noudattaa Sata-alueen järjestöavustamisen periaatteita, raportoida rahoituksen käytöstä erikseen lähetettävän raportointilinkin kautta 31.5.2027 mennessä, sekä ilmoittaa vuoden 2026 kunkin vuosineljänneksen osalta pyydettävät seurantatiedot erikseen lähetettävän seurantalinkin kautta (seuranta sisältää mm. toiminnan järjestämiskerrat, osallistujamäärät per kerta ja yhteensä, toimintaan osallistuneiden eri henkilöiden lukumäärä, arvion tavoitteiden saavuttamisesta, arvion siitä, mitä sote- palveluja ja kuinka paljon vähemmän toimintaan osallistuneet ovat tarvinneet).

Yli 1000 euroa hakeneita oli 53 hakijaa, joista 26 ei saanut lainkaan avustusta. Lopuista 27 hakijasta avustus% vaihteli 8–100 %. Mediaaniavustus oli noin 56 % haetusta avustussummasta.

Lounais-Suomen Martat ry haki 29 980 euron avustusta. Satakunnan hyvinvointialue ei myöntänyt lainkaan avustusta.

Jaettavaa avustusmäärärahaa oli kaikkiaan 600 000 euroa, josta yli 1000 euroa hakeneille 27 hakijalle myönnettiin avustusta. Alle 1000 euroa tai 1000 euroa hakeneista 4 hakijalle myönnettiin avustusta.

Yli 1000 euroa hakeneille myönnettiin avustusta yhteensä 598 000 euroa, alle 1000 euroa tai 1000 euroa hakeneille 2000 euroa, yhteensä 600 000 euroa.

Oikaisuvaatimuksessaan Lounais-Suomen Martat ry pyytää asian käsittelyä uudelleen heidän osaltaan. Oikaisuvaatimuksessaan Lounais-Suomen Martat ry vaatii, että päätös oikaistaan ja järjestöjen toiminta-avustus myönnetään hakemuksen mukaisesti.

Hyvinvointialueella on lakisääteinen velvollisuus tehdä yhteistyötä järjestöjen kanssa sekä edistää niiden toimintaedellytyksiä (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 612/2021, 7 §), mutta taloudelliseen tukeen ei ole velvoitetta. Haettujen toiminta-avustusten kokonaissumma oli yli kaksinkertainen niille varattuun määrärahaan verrattuna. Koska avustuksille varattu määräraha on rajallinen, avustukset on kohdennettu järjestöille yhtenäisten periaatteiden mukaisesti.

Lounais-Suomen Marttojen hakemuksessa kuvattu toiminta painottuu elintapaohjaukseen, ravitsemusneuvontaan, arjen taitojen vahvistamiseen sekä yleiseen terveyttä ja hyvinvointia edistävään ryhmä- ja kurssitoimintaan. Kyseinen toiminta vastaa luonteeltaan pääosin kuntien vastuulle kuuluvaa yleistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, jota toteutetaan muun muassa järjestöyhteistyön, kansalaisopistojen, yhdistysten ja kuntien omien HYTE-rakenteiden kautta.

Hyvinvointialueen näkökulmasta hakemuksessa esitetty toiminta ei täytä järjestöavustuksen keskeistä kriteeriä siitä, että toiminnan tulisi kohdistua selkeästi hyvinvointialueen järjestämisvastuulla olevien sosiaali- ja terveyspalvelujen täydentämiseen tai asiakasohjaukseen osana palvelukokonaisuutta. Vaikka hakemuksessa viitataan yhteistyöhön hyvinvointialueen asiantuntijoiden ja yksiköiden kanssa, esitetty toiminta ei ole rakenteellisesti integroitunut hyvinvointialueen palveluprosesseihin eikä se perustu hyvinvointialueen asiakas- tai palveluohjaukseen siten, että kyse olisi palvelujärjestelmää täydentävästä toiminnasta.

Lisäksi hyvinvointialueen järjestöavustusperiaatteiden mukaisesti avustuksia ei myönnetä toimintaan, joka vastaa hyvinvointialueen omaa lakisääteistä palvelutuotantoa tai jota hyvinvointialue toteuttaa jo omana toimintanaan. Ravitsemusohjaus ja elintapaohjaus sisältyvät hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluihin osana esimerkiksi perusterveydenhuoltoa, sairauksien hoitoa ja kuntoutusta. Tästä syystä hyvinvointialue ei voi rahoittaa samansisältöistä toimintaa erillisellä järjestöjen toiminta- avustuksella.

Edellä mainituin perustein hyvinvointialue katsoo, että Lounais-Suomen Marttojen hakemuksessa kuvattu toiminta soveltuu ensisijaisesti kuntien tai muiden yleishyödyllisten avustusmuotojen rahoitettavaksi, eikä hyvinvointialueen järjestöjen toiminta-avustuksella tuettavaksi toiminnaksi. Päätös ei kohdistu hakijatahon toiminnan laatuun tai merkityksellisyyteen sinänsä, vaan perustuu tehtäväjakoon, järjestöavustusperiaatteisiin sekä yhdenvertaiseen ja johdonmukaiseen avustuskäytäntöön.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole tuotu esille sellaista uutta tietoa, jonka perusteella sote-johtajan päätöstä 8.1.2026 (§ 1) Lounais-Suomen Martat ry:n järjestöjen toiminta-avustuksen osalta olisi perusteltua muuttaa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tero Mäkiranta, hyvinvointialuejohtaja, tero.makiranta@sata.fi

Aluehallitus päättää

  • hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

  • Sinikka Alenius ilmoitti olevansa esteellinen asian käsittelyssä (hallintolain 28 § 1 mom 5 kohta) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksen tekijä

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta aluevalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

–   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

–   hyvinvointialueen jäsen.

Valitusaika

 ​​​​​​Aluevalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

 Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

–    päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä

–    päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai

–    päätös on muuten lainvastainen.

 Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen

Aluevalitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle.

Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen voi tehdä myös postitse.

 

Postiosoite:                    PL 32, 20101 Turku

Käyntiosoite:                   Sairashuoneenkatu 2-4, Turku

Sähköpostiosoite:           turku.hao@oikeus.fi

Faksinumero:                 029 56 42414

Puhelinnumero:              029 56 42410

Kirjaamon aukioloaika:   8.00 - 16.15

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

1)    päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)

2)    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)

3)    vaatimusten perustelut

4)    mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

1)    valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen

2)    selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3)    asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa 1455/2015 säädetään.

Pöytäkirja

​​​​Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Satakunnan hyvinvointialueen kirjaamosta.

Postiosoite:                    Sairaalantie 3, 28500 Pori

Sähköpostiosoite:           kirjaamo@sata.fi

Puhelinnumero:             044 707 7781

Kirjaamon aukioloaika:   ma - pe klo 9 - 15