Aluevaltuusto, kokous 8.6.2026

§ 38 Vuoden 2026 talousarvion ja taloussuunnitelman 2026–2028 muuttaminen

SATAHADno-2025-5704

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jyrki Vatanen, jyrki.vatanen@sata.fi
Hannu-Pekka Neuvonen, hannu-pekka.neuvonen@sata.fi

Perustelut

Aluevaltuusto on päättänyt Satakunnan hyvinvointialueen talousarviosta vuodelle 2026 sekä taloussuunnitelmasta vuosille 2026–2028 kokouksessaan 1.12.2025 § 94.

Vuoden 2026 ensimmäisessä talousarviomuutoksessa esitetään tehtävän muutokset valtion rahoitukseen valtiovarainministeriön 18.12.2025 julkaiseman rahoituslaskelman perusteella. Laskelmassa vuoden 2026 rahoituksen taso on kasvanut koko maan tasolla yhteensä 50,9 milj. verrattuna 22.9.2025 julkaistuun vuoden 2026 rahoituslaskelmaan. Laskelmassa on huomioitu lisäyksenä 50,9 milj. euroa, sillä teknologian hyödyntämiseen iäkkäiden hoivassa ja kotihoidossa liittyvän asian käsittely on edelleen kesken. Tehtävämuutoksia vastaavat rahoituksen lisäykset ja vähennykset huomioidaan rahoituksessa koko maan tasolla. Muut vuoden 2026 rahoitukseen vaikuttavat tekijät eivät ole muuttuneet tässä laskelmassa. Satakunnan hyvinvointialueen valtion rahoitus uusimman laskelman mukaan vuodelle 2026 on yhteensä 1 086 939 427 euroa; lisäten valtion rahoitusta edeltävään tietoon nähden 2 236 494 euroa.

Lisäksi esitetään tehtäväksi toimialueiden välisiä määrärahasiirtoja mielenterveys- ja päihdetyön osalta erityis -ja sairaalapalveluista aikuisten palveluihin sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluihin alla olevan mukaisesti:

-          Erityis -ja sairaalapalveluiden toimialueelta 55 000 euroa henkilöstökustannuksia aikuisten palveluiden toimialueelle

-          Erityis -ja sairaalapalveluiden toimialueelta 54 000 euroa henkilöstökustannuksia lasten, nuorten ja perheiden palveluiden toimialueelle

 

Taloussuunnitelma päivitetään vastaamaan vuoden 2026 muutettua talousarviota sekä alijäämien kattamissuunnitelmaa vuosien 2027 ja 2028 osalta.

Muutettu talousarvio 2026, päivitetty rahoituslaskelma vuodelle 2026 sekä päivitetty taloussuunnitelma vuosille 2026–2028 ovat liitteinä.

Ehdotus

Esittelijä

Sari Rantanen, sari.rantanen@sata.fi

Aluehallitus päättää

  • esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:
    • muuttaa vuoden 2026 talousarviota niin, että valtion rahoitukseen tehtävä muutos parantaa tilikauden tulosta 2,2 miljoonaa euroa, tilikauden tuloksen ollessa muutoksen jälkeen ylijäämäinen 11,0 miljoonaa euroa

    • muuttaa taloussuunnitelmaa vuosille 2026–2028 vastaamaan alijäämien kattamissuunnitelmaa ja

    • tehdä toimialueiden väliset määrärahojen siirrot esittelytekstin mukaisesti.

Päätös on ehdollinen edellyttäen, että alijäämien kattamissuunnitelma tulee hyväksytyksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Jyrki Vatanen, jyrki.vatanen@sata.fi
  • Hannu-Pekka Neuvonen, hannu-pekka.neuvonen@sata.fi

Perustelut

Asian esittelyteksti aluehallituksen kokouksessa 19.5.2026 § 144.

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää

  • muuttaa vuoden 2026 talousarviota niin,​ että valtion rahoitukseen tehtävä muutos parantaa tilikauden tulosta 2,​2 miljoonaa euroa,​ tilikauden tuloksen ollessa muutoksen jälkeen ylijäämäinen 11,​0 miljoonaa euroa
  • muuttaa taloussuunnitelmaa vuosille 2026–2028 vastaamaan alijäämien kattamissuunnitelmaa ja
  • tehdä toimialueiden väliset määrärahojen siirrot esittelytekstin mukaisesti.

Päätös on ehdollinen edellyttäen,​ että alijäämien kattamissuunnitelma tulee hyväksytyksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta aluevalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

–   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

–   hyvinvointialueen jäsen.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Viranomaiselle toimitetun sähköisen asiakirjan katsotaan saapuneen määräajassa,​ jos asiakirja saapuu viimeistään määräajan viimeisen päivän aikana. Paperinen valituskirjelmä on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. 

Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Kirjeitse tapahtuvan tiedoksiannon kohdalla asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,​ jollei muuta näytetä,​ seitsemän päivän kuluttua kirjeen

lähettämisestä. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen.

Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

 

Valitusperusteet

 Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

–    päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä

–    päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai

–    päätös on muuten lainvastainen.

 Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen

Aluevalitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle.

Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen voi tehdä myös postitse.

 

Postiosoite:                    PL 32, 20101 Turku

Käyntiosoite:                   Sairashuoneenkatu 2-4, Turku

Sähköpostiosoite:           turku.hao@oikeus.fi

Faksinumero:                 029 56 42414

Puhelinnumero:              029 56 42410

Kirjaamon aukioloaika:   8.00 - 16.15

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

1)    päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)

2)    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)

3)    vaatimusten perustelut

4)    mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

1)    valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen

2)    selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3)    asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Tuomioistuinmaksulaki löytyy verkosta osoitteesta: https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455

Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy tuomioistuinlaitoksen sivuilta:

https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.html

Maksua ei peritä eräissä asiaryhmissä (esimerkiksi yksityishenkilön vireille panemissa sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) tai terveydenhuoltolaissa (1326/2010) tarkoitettua palvelua tai etuutta koskevissa asioissa tai lastensuojelulain mukaisissa asioissa) eikä myöskään, mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksua ei myöskään peritä,​ jos asiaa ei tutkita tai asia ratkaisematta palautetaan alemman viranomaisen käsiteltäväksi tai jos hallinto-​oikeus muuttaa alemman viranomaisen päätöstä muutoksenhakijan eduksi. Maksuvelvollinen on vireille panija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

​​​​Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Satakunnan hyvinvointialueen kirjaamosta.

Postiosoite:                    Sairaalantie 3, 28500 Pori

Sähköpostiosoite:           kirjaamo@sata.fi

Puhelinnumero:             044 707 7781

Kirjaamon aukioloaika:   ma - pe klo 9 - 15