Perustelut
Hyvinvointialueen hankinta- ja sopimusohjeessa säädetään, että aluehallitus käsittelee ja hyväksyy vuosittaisen hankintasuunnitelman.
Hankintasuunnitelman keräämisen tarkoituksena on luoda kattava kokonaiskuva vuoden aikana hyvinvointialueella suoritettavista hankinnoista, jolloin hankintojen strateginen suunnittelu on laadukkaampaa ja operatiivinen toteuttaminen paremmin aikataulutettua. Lisäksi hankintasuunnitelman keräämisen tarkoituksena on antaa aluehallitukselle mahdollisuus tutustua ja ottaa kantaa hankintoihin ennen niiden suorittamista eikä vasta päätöksentekovaiheessa. Osana hankintasuunnitelman käsittelyprosessia aluehallitukselle esitellään hankintasuunnitelman strategisesti merkittäväksi katsottavia hankintoja.
Hankintasuunnitelma vuodelle 2026 sisältää lukumäärällisesti vähemmän hankintoja, kuin vuoden 2025 vastaava ja on sisällöltään aiempia toimintavuosia suppeampi. Hankintojen lukumäärällisen trendin arvioidaan nyt vakiintuneen noin 150 kappaleen tasolla. Hyvinvointialueen ensimmäisinä toimintavuosina suoritettavien kilpailutusten määrä on ollut poikkeuksellisen suuri, koska hyvinvointialueelle siirtyneiden organisaatioiden hankintavelan purkua on suoritettu vuosina 2023 ja 2024 sekä pienessä määrin vielä vuonna 2025.
Pääosin hankintasuunnitelma 2026 sisältää hankintoja, jotka hyvinvointialueella on jo kertaalleen kilpailutettu. Lisäksi joitakin hankintoja kilpailutetaan uudelleen niiden kustannustason sovittamiseksi vuoden 2026 rahoitustasoa vastaaviksi. Hyvinvointialueen hankintatoimen resurssit ovat muiden hyvinvointialueiden kanssa suoritetun benchmarkingin tulosten pohjalta verrattain rajalliset, eikä lisäresurssien rekrytointia voida taloudellisista syistä johtuen tehdä, joten hankintasuunnitelman 2026 toteuttamiseen arvioidaan edelleen kohdistuvan varsin merkittäviä aikataulupaineita, vaikka hankintojen määrä on vakiintunut hyvinvointialueen ensimmäisiä toimintavuosia pienemmäksi.
Hankintaprosessin tehostamiseksi muodolliset hankintapäätökset hankinnoista esitetään tehtäväksi viranhaltijoiden toimesta niiltä osin kuin aluehallitus heidät hankintasuunnitelmalla siihen valtuuttaa. Hankintasuunnitelmaan pohjautuvissa (toistuvaishankintojen) hankintapäätöksissä arvioidaan kunkin hankinnan ennakoitu arvo hankintalain mukaisesti koko suunnitellulla sopimuskaudella. Todellinen hankintaan sitoutuva rahamäärä määräytyy vuosittain talousarvion puitteissa ja todellisen tarpeen mukaan.
Hankintasuunnitelma on laadittu kokonaisuutena, jonka hyväksymistä vain osittain tulisi välttää. Aluehallitus voi kuitenkin aina antaa tarpeelliseksi katsomaansa ohjausta kuhunkin hankintasuunnitelmalla olevan hankinnan valmisteluun liittyen. Hyvinvointialueen hankintojen toteuttamista ohjaamaan on laadittu hankintojen periaatteet, jotka aluehallitus on kokouksessaan 16.1.2024 hyväksynyt noudatettaviksi strategiakaudella 2023-2025.
Hankinta- ja logistiikkapalvelut on yhteistyössä toimialueiden kanssa kerännyt hankintasuunnitelmalle vuodelle 2026 suunnitellut hankinnat. Hankintasuunnitelma on lähetetty aluehallituksen jäsenille sähköisessä muodossa tutustuttavaksi 7.10.2025 ja sen sisällöstä on ollut mahdollista pyytää lisäselvityksiä 23.10.2025 asti. Hankintasuunnitelmaa, strategisesti merkittäviä hankintoja ja hankintasuunnitelmaan mahdollisesti liittyvien lisätietopyyntöjen esittämistä ja hyväksymisprosessia on käsitelty aluehallituksen aamukoulussa 14.10.2025. Hyvinvointialueen johtoryhmä käsitteli hankintasuunnitelmaa kokouksessaan 20.10.2025 eikä sillä ollut huomautettavaa suunnitelman sisältöön.
Hankintasuunnitelma tulee toteuttaa aluevaltuuston hyväksymän talousarvion puitteissa, joten hankintasuunnitelma voidaan näin ollen hyväksyä ainoastaan ehdollisena aluevaltuuston päätökselle hyväksyä vuoden 2026 talousarvio.