Aluehallituksen yksilöasioiden jaosto, kokous 3.9.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 282 Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän nimeäminen (lisäpykälä)

SATAHADno-2024-1967

Valmistelija

  • Katja Alamäki, katja.alamaki@sata.fi
  • Vesa Kiiski, vesa.kiiski@sata.fi

Perustelut

Lain kehitysvammaisten erityishuollosta 23 §:n (20.12.2022/1166) mukaan erityishuollon yksilöllistä järjestämistä varten hyvinvointialueella on oltava vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä ja päätöksiä tekevä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä.

Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän jäseninä on vähintään kolme hyvinvointialueen viranhaltijaa siten, että asiantuntijaryhmässä on edustettuna lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön asiantuntemus.

Yksilöasioiden jaosto nimittää jäsenet (viranhaltijat) päätöksiä tekevään vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmään sekä määrää erityishuoltolain 32§:ssä tarkoitetun viranhaltijan seuraavasti: Vähintään neljä hyvinvointialueen viranhaltijaa ja heille henkilökohtaiset varajäsenet niin, että hyvinvointialueen päätöksiä tekevässä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmässä on edustettuna yksi lääketieteen, yksi psykologian ja sosiaalityön yksi viranhaltija sekä vähintään yksi vastuuyksikön päällikkötason viranhaltija puheenjohtajana; kukin enintään kahden kalenterivuoden mittaiseksi toimikaudeksi kerrallaan.

Päätöksiä tekevä moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä päättää erityishuollon antamisesta ja lopettamisesta sekä tahdosta riippumattomasta erityishuollosta. Erityishuollon yksilölliseksi toteuttamiseksi päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän tai sen määräämissä rajoissa toimintayksikön vastaavan johtajan tulee hyväksyä erityishuolto-ohjelma jokaista erityishuollon tarpeessa olevaa henkilöä varten.

Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän nimeämisestä on yksilöjaosto on tehnyt uudelleen nimeämisiä henkilöstövaihdosten vuoksi, joista viimeisimmän 15.5.2025, jolloin päätöksiätekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän jäseniksi on nimetty:

Jäsenet

Varajäsenet

 

Johtava ohjaaja

Katja Alamäki

puheenjohtaja

Johtava sosiaalityöntekijä

Kaisa Koskela

varapuheenjohtaja

 

Ylilääkäri

Juuso Virtanen

Koulutusylilääkäri

Kirsi Markula

Vastuuyksilön päällikkö

Anssi Luoma

Sosiaalityöntekijä

Riikka Säntti

Sosiaalityöntekijä

Outi Holma

Sosiaalityöntekijä

Nina Aarola

Psykologi

Juha Marila

Psykologi

Suvi Kivimäki

Psykologi

Johanna Käpynen

                                          

Toimialuejohtaja esittää päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän nimeämistä uudelleen henkilövaihdosten vuoksi 1.10.2025 alkaen:

                 

Jäsenet

Varajäsenet

 

Johtava ohjaaja

Katja Alamäki

puheenjohtaja

Johtava sosiaalityöntekijä

Kaisa Koskela

varapuheenjohtaja

 

Ylilääkäri

Juuso Virtanen

Ylilääkäri

Maria-Leena Lipsanen

Vastuuyksilön päällikkö

Anssi Luoma

Sosiaalityöntekijä

Riikka Säntti

Sosiaalityöntekijä

Outi Holma

Sosiaalityöntekijä

Nina Aarola

Psykologi

Juha Marila

Psykologi

Suvi Kivimäki

Psykologi

Johanna Käpynen

 

Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän esittelijänä toimii vammaispalveluiden vastaanotopalveluiden ja vaativan tuen palveluiden vastuuyksikön sosiaalityöntekijä yksilöllisen harkinnan mukaan. Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän sihteerinä toimii vaativan tuen osaamiskeskuksen toimistosihteeri.

Ehdotus

Esittelijä

  • Saila Hohtari, saila.hohtari@sata.fi

Yksilöasioiden jaosto päättää:

  • Hyväksyä päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijatyöryhmän kokoonpanon esityksen mukaisesti 1.10.2025 alkaen.
  • Tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Päätös

Yksilöasioiden jaosto päätti yksimielisesti hyväksyä toimialuejohtajan ehdotuksen sekä tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Tiedoksi

Sari Rantanen, Saila Hohtari, Sari-Helena Landvik, Vesa Kiiski, nimetyt

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä aluehallitukselle kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä se, johon päätös kohdistuu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä Satakunnan hyvinvointialueen jäsen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava aluehallitukselle osoitettuna hyvinvointialueen kirjaamoon, osoite Sairaalantie 3, 28500 Pori tai sähköisesti kirjaamo@sata.fi, neljäntoista (14) päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, mainittua päivää lukuun ottamatta.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksesta tulee ilmetä oikaistavaksi vaadittu päätös sekä muutosvaatimukset perusteluineen. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.