Perustelut
Valtioneuvoston päätöksen mukaan sosiaalialan osaamiskeskukset järjestellään uudelleen 1.7.2025 alkaen. Jokaisella yhteistyöalueella (YTA) on jatkossa yksi yhteinen osaamiskeskus, joka vastaa sosiaalialan osaamisen ja toiminnan kehittämisestä ja yhteistyöstä.
Länsi-Suomen uusi osaamiskeskus käsittää Pohjanmaan, Varsinais-Suomen ja Satakunnan hyvinvointialueet. Osaamiskeskuksen hallinnointi on Varsinais-Suomella. Toimintaa yhteensovitetaan alueen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kanssa ja suunnitteilla on yhteistyö yliopistojen, korkeakoulujen ja muiden toimijoiden kanssa.
Vuotuinen valtionavustus on n. 166 000 euroa ja mahdollistaa 1,6 henkilötyövuoden henkilöstöresurssit. Rahoitus on huomattavasti pienempi kuin aikaisemmin, mikä asettaa haasteita toiminnan vakiinnuttamiselle ja toimintakyvylle.
Osaamiskeskuksen tavoitteena on tiivis yhteistyö jokaisen hyvinvointialueen TKI-toiminnan kanssa sekä sosiaalialan yhteisen TKI-ekosysteemin (tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta) vahvistaminen YTA-tasolla alueen korkeakoulujen ja hyvinvointialueiden välillä. Lisäksi tavoitteena on laaja-alainen yhteistyö korkeakoulujen, koulutusorganisaatioiden, järjestöjen sekä Länsi-Suomen yhteistyöalueen muiden sosiaalialan toimijoiden kanssa. Sopimuksen hyväksymisen jälkeen aloitetaan yhteistyökumppaneiden hankinta.
Sopimus- ja hallintomalli (liite) on ollut valmisteltavana kevään aikana ja YTA-tasolla on laadittu sopimusehdotus. Toiminnan odotetaan alkavan 1.7.2025.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Lisäksi aluehallitus toivoo, että sopimuksen puitteissa tehdään hyvää yhteistyötä Satakunnan ammattikorkeakoulun sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa.