SATAHADno-2025-991
Hakijoiden haastattelun, koulutuksen, työkokemuksen sekä kokonaisarvion perusteella haastattelijat esittävät, että palveluohjaajan virkaan valitaan Anna Aalto.
Esihenkilö Merja Heino esittää:
Ikääntyneiden palvelujen toimialueella, kotihoidon ja kotona asumista tukevien palvelujen vastuualueella, oli avoinna palveluohjaajan vakituinen virka. Virka oli julkisesti haettavana ajalla 11.12.-30.12.2024.
Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen tutkinto ja sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 817/2015 8 §:n mukainen pätevyys. Lisäksi ajokortti ja oman auton käyttö on välttämätöntä.
Määräaikaan mennessä saapui 26 hakemusta. Haastatteluvaiheeseen eteni 6 hakijaa. Haastattelijoina toimivat asiakas- ja palveluohjauksen esihenkilöt Virpi Moisanen-Mustonen ja Merja Heino.
Haastattelijoiden esityksen mukaisesti päätän valita sosionomi Anna Aallon vakituiseen palveluohjaajan virkaan Ikääntyneiden palvelujen toimialueelle 21.1.2025 alkaen.