§ 41 Lastensuojelun sijais- ja jälkihuollon, lastensuojelun laitostoiminnan esihenkilön virkavalinta, Lähdeniemi

Lataa 

SATAHADno-2024-10389

Päätöspäivämäärä

5.12.2024

Päätöksen tekijä

Toimialuejohtaja, lasten, nuorten ja perheiden palvelut

Päätöksen peruste

Lasten,​ nuorten ja perheiden palveluiden toimintasääntö versio 1.6 (voimaantulo 1.11.2024 alkaen) kohdan 5.3 mukaan, vakituiseen virkaan nimittämisestä päättää esihenkilön esihenkilö.

Kuvaus

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden toimialueen erityispalveluiden vastuualueella, lastensuojelun sijais- ja jälkihuollossa on ollut avoinna Lastensuojelun laitostoiminnan esihenkilön virka (vakanssinumero, 8640100119). Toimi on ollut julkisesti haettavana ajalla 30.10.2024-20.11.2024 Viran sijoituspaikkana on Satakunnan lastensuojelun sijais- ja jälkihuoltoyksikkö.

Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on ylempi sosiaalihuollon korkeakoulututkinto. Työtehtävien hoitamiseksi vaadittiin lastensuojelutyöstä vähintään kahden vuoden kokemusta sekä kokemusta johtamisesta ja mielellään johtamiskoulutus. Johtamistyö on pitkäjänteistä työntekijöiden tukemista yhteistyössä muiden esihenkilöiden kanssa. Valitulta edellytetään kykyä vaativaan esihenkilötyöhön ja reflektioon, oman työn organisointikykyä ja itseohjautuvaa työskentelytapaa sekä ymmärrystä taloudesta.

Tärkeää on myös ajokortin omaaminen ja oman auton käyttö.

Palkkaus määräytyy SOTE-sopimuksen mukaan. Työaika on 36,25 tuntia viikossa.

Hakuajan päättymiseen 20.11.2024 mennessä hakemuksensa jätti viisitoista (15) hakijaa, joista viisi (5) ei täyttänyt kelpoisuusehtoja. Hakijoista seitsemän kutsuttiin haastatteluun. Haastattelut viiden hakijan osalta suoritettiin Satakunnan lastensuojelun sijais- ja jälkihuollon toimistossa ja kaksi hakijaa haastateltiin Teams:llä. Hakijoita haastattelivat lastensuojelun sijais- ja jälkihuolto yksikön johtava sosiaalityöntekijä Johan Nilsen ja sijais- ja jälkihuollon vastuuyksikön päällikkö Mira Lahdenranta sekä lastensuojelun avohuollon vastuuyksikön päällikkö Leila Linnainmaa.

Hakijoiden haastattelujen, koulutuksen, työkokemuksen sekä kokonaisarvion perusteella haastattelijat esittävät, että virkaan valitaan yhteiskuntatieteiden maisteri Sari Lähdeniemi. Varalle valitaan sosionomi YAMK, Krista Kenttä. Virkaan esitettävä henkilö on osoittanut haastattelussa vahvaa henkilöstöosaamista sekä moninaisia vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja.

Päätös

 

Päätän valita Lastensuojelun laitostoiminnan esihenkilöksi, yhteiskuntatieteiden maisterin Sari Lähdeniemen avoinna olleeseen Laitostoiminnan esihenkilön virkaan. Sari Lähdeniemi omaa hyvät edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen koulutuksensa, työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella. Varalle valitsen sosionomi YAMK, Krista Kentän.

Valinnassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Hakijan on esitettävä rikosrekisteriote ja todistukset. Valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan kolmen kuukauden kuluessa viran aloittamisesta. Siihen asti valinta on ehdollinen.

 

 

 

 

Allekirjoitus

Hanna-Leena Markki toimialuejohtaja

Organisaatiotieto

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden toimialue