Aluehallituksen yksilöasioiden jaosto, kokous 19.8.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 266 Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän nimeäminen

SATAHADno-2025-12831

Valmistelija

  • Katariina Ristimäki, katariina.ristimaki@sata.fi
  • Katja Alamäki, katja.alamaki@sata.fi

Perustelut

Lain kehitysvammaisten erityishuollosta 23 §:n (20.12.2022/1166) mukaan erityishuollon yksilöllistä järjestämistä varten hyvinvointialueella on oltava vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä ja päätöksiä tekevä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä.

Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän jäseninä on vähintään kolme hyvinvointialueen viranhaltijaa siten, että asiantuntijaryhmässä on edustettuna lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön asiantuntemus.

Yksilöasioiden jaosto nimittää jäsenet (viranhaltijat) päätöksiä tekevään vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmään sekä määrää erityishuoltolain 32§:ssä tarkoitetun viranhaltijan seuraavasti: Vähintään neljä hyvinvointialueen viranhaltijaa ja heille henkilökohtaiset varajäsenet niin, että hyvinvointialueen päätöksiä tekevässä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmässä on edustettuna yksi lääketieteen, yksi psykologian ja sosiaalityön yksi viranhaltija sekä vähintään yksi vastuuyksikön päällikkötason viranhaltija puheenjohtajana; kukin enintään kahden kalenterivuoden mittaiseksi toimikaudeksi kerrallaan.

Päätöksiä tekevä moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä päättää erityishuollon antamisesta ja lopettamisesta sekä tahdosta riippumattomasta erityishuollosta. Erityishuollon yksilölliseksi toteuttamiseksi päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän tai sen määräämissä rajoissa toimintayksikön vastaavan johtajan tulee hyväksyä erityishuolto-ohjelma jokaista erityishuollon tarpeessa olevaa henkilöä varten.

Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän nimeämisestä yksilöjaosto on tehnyt päätöksen 10.12.2025 § 392 (SATAHADno-2025-12831), jolloin jäseniksi on nimetty 1.1.2026 alkaen:

 

Jäsenet Varajäsenet  
Katja Alamäki, puheenjohtaja Kaisa Koskela, varapuheenjohtaja  
Juuso Virtanen, lääkäri Taru Nurmela, lääkäri Anssi Luoma, lääkäri
Nina Aarola, sosiaalityöntekijä Riikka Säntti, sosiaalityöntekijä Outi Holma, sosiaalityöntekijä
Juha Marila, psykologi Suvi Kivimäki, psykologi Johanna Käpynen, psykologi

 

Toimialuejohtaja esittää päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän nimeämistä uudelleen henkilövaihdosten vuoksi 31.8.2026 alkaen:

 

Jäsenet Varajäsenet  
Katja Alamäki, puheenjohtaja Jonna Pakarinen, varapuheenjohtaja Kaisa Koskela, varapuheenjohtaja
Juuso Virtanen, lääkäri Taru Nurmela, lääkäri Anssi Luoma, lääkäri
Nina Aarola, sosiaalityöntekijä Riikka Säntti, sosiaalityöntekijä Outi Holma, sosiaalityöntekijä
Suvi Kivimäki, psykologi Maisa Ruohonen, psykologi  

 

Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän esittelijänä toimii vammaispalveluiden vastaanottopalveluiden ja vaativan tuen palveluiden vastuuyksikön sosiaalityöntekijä yksilöllisen harkinnan mukaan. Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän sihteerinä toimii vaativan tuen osaamiskeskuksen toimistosihteeri.

Ehdotus

Esittelijä

  • Saila Hohtari, saila.hohtari@sata.fi

Yksilöasioiden jaosto päättää

  • hyväksyä päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijatyöryhmän kokoonpanon esityksen mukaisesti 31.8.2026 alkaen.

Päätös

Yksilöasioiden jaosto päätti

  • hyväksyä päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijatyöryhmän kokoonpanon esityksen mukaisesti 31.8.2026 alkaen.

Tiedoksi

Sari Rantanen, Saila Hohtari, Sari- Helena Landvik, Vesa Kiiski, Katja Alamäki, Katariina Ristimäki, nimetyt