SATAHADno-2026-8897
Ikääntyneiden palvelujen toimialueen toimintasäännön 5.1.1 kohdan mukaan mikäli päätösvaltaa ei lain taikka hallintosäännön taikka aluehallituksen päätöksen (ohjeen, toimenkuvan tai toimintasäännön) nojalla ole osoitettu tietylle toimielimelle tai viranhaltijalle, päätöksen toimialueelle toimintasäännöllä osoitetun järjestämisvastuun piiriin kuuluvasta asiasta tekee toimialuejohtaja toimialueellaan.
Vs. vastuualuejohtaja Katja Lehtonen esittää:
Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen myöntäminen perustuu sosiaalihuoltolakiin (1301/2014), perhehoitolakiin (263/2015), lakiin omaishoidon tuesta (937/2005), lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000), lakiin ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkään sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) sekä sosiaali- ja terveysministeriön antamaan laatusuositukseen aktiivisen ja toimintakykyisen ikääntymisen ja kestävien palvelujen turvaamiseksi 2024-2027 (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2024:4).
Säännöllisellä lyhytaikaisella palveluasumisella tarkoitetaan asiakkaan kodin ulkopuolella tapahtuvaa määräajoin toistuvaa ympärivuorokautista hoitoa lyhytaikaisen palveluasumisen yksikössä. Palvelun määrä ja jakson pituus arvioidaan asiakkaan yksilöllisen palvelutarpeen perusteella siten, että kokonaisuus on asiakkaalle tarkoituksenmukainen ja hänen tilanteeseensa soveltuva.
Ikääntyneiden palvelujen toimialueen kotihoidon ja kotona asumista tukevien palvelujen vastuualueella on laadittu kyseiselle palvelulle myöntämisperusteet (liitteenä).
Sosiaalipalvelujen myöntämisperusteilla varmistetaan palvelujen yhdenvertainen saatavuus, oikeudenmukainen resurssien kohdentaminen sekä päätöksenteon läpinäkyvyys. Ne toimivat viranhaltijoiden työvälineenä, joilla taataan, että samassa elämäntilanteessa olevat asiakkaat saavat tarvitsemansa avun tasapuolisesti.
Päätän hyväksyä säännöllisen lyhytaikaisen palveluasumisen myöntämisperusteet esityksen mukaisesti 1.9.2026 alkaen.