§ 43 Porin katkaisuhoito- ja kuntoutumisyksikön esihenkilön valinta SAT-03-7-26

Lataa 

SATAHADno-2026-7897

Päätöspäivämäärä

14.7.2026

Päätöksen tekijä

Vastuualuejohtaja, mielenterveys- ja päihdepalvelut

Päätöksen peruste

Aikuisten palveluiden toimialueen toimintasäännön kohta 5.3 mukaan olemassa olevaan virkaan nimittämisestä päättää esihenkilön esihenkilö.

Kuvaus

Porin katkaisuhoito- ja kuntoutumisyksikön esihenkilön virka on ollut avoimella haulla haettavana. Tehtävään kuuluu vastata yksikön toiminnan johtamisesta, henkilöstön esihenkilötyöstä ja toiminnan kehittämisestä yhteistyössä muun päihdepalveluiden johdon kanssa Satakunnan hyvinvointialueella.

Kelpoisuusvaatimuksena esihenkilön virkaan on vähintään soveltuva sosiaali- tai terveysalan korkeakoulututkinto. Viran hakuilmoitukseen kirjattiin valintaa suuntaaviksi ja ohjaaviksi tekijöiksi, että tehtävään valittavalta henkilöltä odotetaan kokemusta päihdepalveluista ja esihenkilötyöstä, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kehittämismyönteistä ja asiakaslähtöistä työotetta.

Hakuaikana tehtävään tuli 32 hakemusta, joista 30 täytti kelpoisuusehdot. Mielenterveys- ja päihdepalvelujen vastuualuejohtaja Matti Järvinen sekä asumis- ja laitospalveluiden päällikkö Terhi Kauppila haastattelivat viikolla 28 tehtävää varten kuusi hakijaa.

Asumis- ja laitospalveluiden päällikkö Terhi Kauppila esittää koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelujen perusteella valittavaksi YTM Hanna Raitoharjun.

Päätös

Päätän, että mielenterveys- ja päihdepalveluiden vastuualueelle Porin katkaisuhoito- ja kuntoutumisyksikön esihenkilön virkaan, vakanssinumero 787270000, valitaan koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelujen perusteella YTM Hanna Raitoharju.

Virkasuhteen palkkaus ja ehdot vahvistetaan erillisellä viranhoitomääräyksellä.

Allekirjoitus

Matti Järvinen, Vastuualuejohtaja, Mielenterveys- ja päihdepalvelut p. 044 701 6561

Organisaatiotieto

Mielenterveys- ja päihdepalvelut