Perustelut
Ikääntyneiden palvelut on saanut vastattavakseen valtuustoaloitteen koskien omaishoitajan maksukäytännön tarkistamista toimeksiantosopimuksella järjestetyssä sijaishoidossa. Ensimmäisenä allekirjoittajana Niina Immonen.
Valtuustoaloitteessa todetaan, että Satakunnan hyvinvointialueen omaishoidon tuen toimintaohjeessa (päivitetty 20.3.2025) todetaan, että omaishoitajan vapaapäivien aikana järjestettävästä hoidosta voidaan periä asiakasmaksu, jonka suuruus määräytyy asiakasmaksulain (734/1992) 6b§:n mukaisesti. Vuonna 2025 tämä maksu on enintään 12, 80 euroa vuorokaudelta.
Valtuustoaloitteessa esitetään, että Satakunnan hyvinvointialue tarkistaa omaishoidon tuen toimintaohjettaan siten, että omaishoitajan vapaapäivien aikana toimeksiantosopimuksella järjestetystä sijaishoidosta ei peritä asiakasmaksua. Perusteluina on, että toimeksiantosopimuksella järjestetty sijaishoito perustuu siihen, että omaishoitaja/omaishoitoperhe hankkii itse soveltuvan sijaishoitaja, jonka kanssa toimeksiantosopimus tehdään.
Lisäksi pyydetään arvioimaan, onko ylipäätään tarkoituksenmukaista periä omaishoitajilta asiakasmaksuja heidän lakisääteisten vapaapäiviensä aikana järjestetystä hoidosta, ottaen huomioon omaishoitajien merkittävä panos hoivatyössä ja heidän jaksamisensa tukemisen tärkeys.
Vastine valtuustoaloitteeseen
Satakunnan hyvinvointialueen kanssa sopimuksen tehneellä omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kaksi vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Omaishoitaja voi pitää kertyneet vapaansa kuukausittain tai kerätä vapaapäiviä enintään puolen vuoden ajalta. Hyvinvointialueen on huolehdittava hoidettavan hoidon tarkoituksenmukaisesta järjestämisestä hoitajan vapaan aikana.
Omaishoidossa on tällä hetkellä käytössä kolme erilaista tapaa järjestää vapaat; ympärivuorokautisena lyhytaikaishoitona hyvinvointialueen omassa yksikössä tai joissain tapauksissa ostopalveluna, sijaishoidossa toimeksiantosopimuksella tai tilapäisessä perhehoidossa. Asiakasmaksu lakisääteisen vapaan ajalta määräytyy voimassa olevan asiakasmaksulainsäädännön ja sitä vastaavan hyvinvointialueen päätöksen mukaan (vuonna 2025 12,80 euroa/ vuorokausi).
Hyvinvointialue voi järjestää omaishoitajan lakisääteisen vapaan ajaksi tarvittavan sijaishoidon tekemällä omaishoitoa koskevassa laissa säädetyt edellytykset täyttävän täysi-ikäisen henkilön kanssa toimeksiantosopimuksen, jolla tämä sitoutuu ottamaan vastuun hoidettavasta omaishoitajan vapaiden aikana. Omaishoitaja/ omaishoitoperhe hankkii itse soveltuvan sijaishoitajan, jonka kanssa sopimus tehdään. Useimmissa tapauksissa omaishoidettavan lähipiirissä on jo entuudestaan tuttu henkilö, joka on halukas toimimaan omaishoitajan lakisääteisten vapaapäivien aikana sijaishoitajana. Sijaishoitajan löytyminen on monissa tapauksissa omaishoitoperheelle mieluinen vaihtoehto, koska tuolloin omaishoidettavaa ei tarvitse kuljettaa vieraaseen hoitoympäristöön eikä kuljettamisesta aiheudu lisäkustannuksia. Viime kädessä hyvinvointialue hyväksyy sijaishoitajan ja päättää, katsotaanko sijaishoito hoidettavalle soveltuvaksi vapaiden käyttömuodoksi.
Pääsääntöisesti sijaishoito tapahtuu hoidettavan kotona, mutta joissain tapauksissa omaishoitajan ja sijaishoitajan keskinäisen sopimuksen mukaan hoito voi tapahtua myös sijaishoitajan kotona. Sijaishoitajalle maksettava palkkio on vuonna 2025 omaishoidon tuen 1. maksuluokassa olevan hoidettavan sijaishoitajalle 91,27 euroa / vuorokausi ja muissa omaishoidon tuen maksuluokissa 112,75 euroa/ vuorokausi. Sijaishoitajalle maksetaan palkkio toteutuneiden hoitovuorokausien mukaan. Sijaishoitaja ei ole työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa sopimuksen tehneeseen hyvinvointialueeseen.
Asiakasmaksun periminen omaishoidon vapaan aikaisesta hoidosta perustuu asiakasmaksulakiin. Asiakasmaksulain mukaan on oikeus periä asiakasmaksu omaishoidon vapaan aikaisesta hoidosta ja tämä koskee kaikkia omaishoidon vapaiden järjestämisen muotoja.
Hyvinvointialueen taloudellisen tilanteen sekä asiakkaiden tasa-arvoisen kohtelun vuoksi on jouduttu tarkastelemaan myös asiakasmaksuja uudelleen. Hyvinvointialueen alusta alkaen omaishoidon vapaista on mennyt asiakasmaksu, jos vapaat on pidetty ympärivuorokautisessa lyhytaikaishoidossa tai perhehoidossa. Jo tuolloin keskustelussa oli asiakasmaksun periminen myös sijaishoidosta. Ennen hyvinvointialuetta osassa aiemmista organisaatioista on ollut asiakasmaksu myös sijaishoidon asiakkaille.
Kotiin annettava perhehoito on hyvin saman tapaista kuin sijaishoito eli siellä toimeksiantosopimussuhteinen perhehoitaja menee omaishoidettavan kotiin ja perhehoitajalle maksetaan palkkio tehdystä työstä kuten myös sijaishoitajalle. Tämän pohjalta on pohdittu sitä, että miksi sijaishoidon asiakkaan vapaasta ei ole aiemmin peritty asiakasmaksua, mutta perhehoidon sijaishoidosta asiakasmaksu on peritty. Pohdinnassa on päädytty siihen, että kaikki omaishoidon asiakkaat maksavat vapaista saman asiakasmaksun (tällä hetkellä) 12,80 € vuorokaudessa, jolloin asiakkaita kohdellaan asiakasmaksun osalta tasapuolisesti. Juuri näissä kahdessa edellä mainitussa vapaiden pitämisen muodossa on hyvänä puolena se, että omaishoidettava voi olla omassa kodissaan ja sijais- tai perhehoitaja tulee asiakkaan kotiin, eikä asiakkaalle tule vapaista matkakuluja ja häntä hoitaa usein sama tuttu hoitaja.
Yhteenveto
Asiakasmaksun periminen omaishoidon vapaan aikaisesta hoidosta perustuu asiakasmaksulakiin. Asiakasmaksulain mukaan on oikeus periä asiakasmaksu omaishoidon vapaan aikaisesta hoidosta ja tämä koskee kaikkia omaishoidon vapaiden järjestämisen muotoja. Hyvinvointialueen taloudellisen tilanteen sekä asiakkaiden tasa-arvoisen kohtelun vuoksi on jouduttu tarkastelemaan myös asiakasmaksuja uudelleen.
Tulevaisuudessa on tärkeää kehittää omaishoidettavien ja -hoitajien elämänlaadun ja hyvinvoinnin edistämiseen palveluja monipuolisesti ja erityisesti mahdollistamalla lakisääteisten vapaapäivien pitäminen yksilöllisempien sijaishoitovaihtoehtojen avulla. Asiakasmaksut tulisi säilyttää tasapuolisuuteen perustuen, ja panostaa enenevässä määrin omaishoidettavien ja -hoitajien virkistys- ja kuntoutuspalveluiden kehittämiseen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Satakunnan hyvinvointialueella arvostetaan omaishoitajien tekemää tärkeää työtä, mutta hyvinvointialueen taloudellisen tilanteen vuoksi ei nähdä realistisena vaihtoehtona sitä, että asiakasmaksujen perimisestä luovuttaisiin omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien aikana järjestettävästä hoidosta. Saamatta jäävät asiakasmaksu tulot tulisi kattaa muulla tavoin tai karsia muita palveluja.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jaana Männikkö, jaana.mannikko@sata.fi
Väestökehityksen ja ikääntyneiden palveluiden lautakunta päättää
- merkitä vastineen valtuustoaloitteeseen tiedoksi sekä esittää aluehallitukselle, että aluehallitus lähettää vastineen edelleen aluevaltuuston käsiteltäväksi.