Perustelut
Yleistä
Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta annetun lain 4 § määrittää yhteistoiminnassa käsiteltävät asiat.
Työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa käsitellään ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat:
1)henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa, kunnan tai hyvinvointialueen palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien tai hyvinvointialueiden tai näiden välisessä yhteistyössä;
2)palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, jos asialla voi olla ulkopuolisen työvoiman käytöstä tai liikkeen luovutuksesta johtuvia tai muita olennaisia henkilöstövaikutuksia;
3)henkilöstöön, henkilöstön kehittämiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun sekä työyhteisön sisäiseen tietojenvaihtoon liittyviä periaatteita ja suunnitelmia;
4)taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista.
Jos kunnan tai hyvinvointialueen talousarvioehdotuksessa edellytetään sellaisia toimenpiteitä, joiden toteuttaminen todennäköisesti aiheuttaisi useita irtisanomisia, osa-aikaistamisia, lomautuksia taikka merkittäviä heikennyksiä palvelussuhteiden ehdoissa, toimenpiteitä on käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä ennen kuin kunnanhallitus tai aluehallitus tekee kunnan- tai aluevaltuustolle lopullisen talousarvioehdotuksen.
Yhteistoimintalain tarkoituksena on edistää työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa kunnassa ja hyvinvointialueella. Yhteistoiminnan tavoitteena on antaa henkilöstölle mahdollisuus yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa osallistua kunnan ja hyvinvointialueella toiminnan kehittämiseen ja antaa henkilöstölle mahdollisuus vaikuttaa omaa työtään ja työyhteisöään koskevien päätösten valmisteluun sekä samalla edistää kunnan ja hyvinvointialueen palvelutuotannon tuloksellisuutta ja henkilöstön työelämän laatua.
Yhteistoiminta työpaikan arjessa
Satakunnan hyvinvointialueella yhteistoiminnan rakennetta ja sisältöjä ohjaa yhteistoiminnan käsikirja. Yhteistoiminta on määritelty kolmeen tasoon, työpaikkataso, toimialuetaso sekä hyvinvointialueen taso. Yhteistoiminnan käsikirjassa ohjeistetaan yhteistoiminnan toteuttamista arjessa ja hyvinvointialueen johtamisrakenteessa. Tavoitteena on aito ja avoin vuoropuhelu henkilöstön kanssa henkilöstöä koskevista asioita, työpaikan olosuhteiden kehittämisestä jne.
Yhteistoimintaneuvotteluja ja yhteistoimintalain mukaista vuoropuhelua käydään hyvinvointialueella joka päivä osana operatiivista johtamista. Neuvottelujen tavoitteena on yhteistoimintalain tavoitteen mukaisesti henkilöstön osallistaminen ja sekä toiminnan kehittäminen.
Yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat henkilöstövähennyksiä
Yhteistoimintaneuvottelujen aloittamista Satakunnan hyvinvointialueella ei ole mainittu hallintosäännössä eikä toimintasäännöissä. On syntynyt tarve määrittää yhteistoimintaneuvotteluiden aloittamiseen liittyvästä toimivalta yhteistoimintalain 4 § 1 mom 4 kohdan mukaisissa tilanteissa (osa-aikaistaminen, lomauttaminen, irtisanominen).
Hallintosäännössä ja toimintasäännöissä on säädetty aluevaltuuston ja aluehallituksen tehtävistä ja toimivallasta. Asioissa, joissa tehtävä ja/tai toimivalta on hallintosäännössä määritelty aluevaltuustolle tai aluehallitukselle, myös yhteistoimintaneuvottelujen aloittaminen kuuluu aluehallituksen toimivaltaan, jos päätettävänä olevalla asialla on henkilöstövaikutuksia.
Yhteistoimintaneuvottelut voivat tulla kyseeseen myös muissa tilanteissa kuin niissä, joissa toimivalta on aluehallituksella. Viranhaltijoilla on hallintosäännön ja toimintasääntöjen perusteella toimivaltaa asioissa, joista on seurauksena henkilöstövaikutuksia. Se, miten näissä tilanteissa yhteistoimintaneuvottelujen aloitetaan, tulee määritellä. Esityksenä on, että merkittävät ja laajakantoiset asiat ovat aluehallituksen päätettäviä. Aluehallitus päättäisi yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta tilanteissa, joissa irtisanominen, lomauttaminen tai osa-aikaistaminen kohdistuu yli kahteenkymmeneen henkilöön. Yhteistoimintaneuvottelut tulee käydä myös tilanteissa, joissa työnantajan tavoitteena on irtisanomisperusteella tehdä muutoksia henkilöstön palvelussuhteen ehtoihin. Näissä tilanteissa kyse saattaa olla työsopimukseen kirjatun työajan, työntekemispaikan tai muun vastaavan ehdon muutoksesta. Irtisanomisperusteella palvelussuhteeseen tehtävien muutosten johdosta käytävien yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisia ei tuotaisi aluehallituksen päätettäväksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.