§ 1 Esihenkilön virkavalinta vammaispalveluiden vaativan tuen osaamiskeskus

Lataa 

SATAHADno-2026-156

Päätöspäivämäärä

8.1.2026

Päätöksen tekijä

Vastuuyksikön päällikkö, sosiaalityön ja vaativan tuen palvelut

Päätöksen peruste

Aikuisten palveluiden toimialueen toimintasäännön (1.6.2025) mukaan toistaiseksi voimassa oleviin virkoihin nimittämisestä päättää esihenkilön esihenkilö (5.3.).

Kuvaus

Esihenkilön virkaan valinta  

Satakunnan hyvinvointialueella vammaispalveluiden vaativan tuen osaamiskeskuksessa on ollut haettavana 4-12.12.2025 julkisessa haussa esihenkilön virka. Vammaispalvelujen vastuuyksikön päällikkö Vesa Kiiski, vastuualuejohtaja Sari Landvik ja aikuisten palveluiden toimialuejohtaja Saila Hohtari ovat antaneet toimelle täyttöluvan 3.12.2025.  

Hakuajan päättymiseen mennessä saapui 8 hakemusta, joista kaikki hakijat täyttivät kelpoisuusehdot.
Tehtävään kelpoisuusehtona oli soveltuva korkeakoulututkinto, esim. sosionomi. Eduksi luettiin aiempi työkokemus vammaispalveluiden laitospalveluista ja kuntoutustoiminnasta sekä lain kehitysvammaisten erityishuollon itsemääräämisoikeuden, osallisuuden ja rajoitustoimenpiteiden tuntemusta. Lisäksi eduksi katsottiin vammaispalvelulain hengityslaitteen varassa elävien palveluiden kokemus. 

Kaksi hakijaa kutsuttiin haastatteluun ja haastatellut pidettiin 30.12.2025. Haastattelijoina toimivat johtava ohjaaja Katja Alamäki ja osastonhoitaja Pauliina Nurmikko. 

Esitys Johtava ohjaaja Katja Alamäki esittää haastatteluiden, koulutuksen sekä tehtävään soveltuvan työkokemuksen sekä eduksi luettavien tekijöiden perusteella, että esihenkilön valitaan sosionomi AMK Jenni Koskisen 1.2.2026 alkaen. 

  • Vakanssinumero on 9603330405. 

  • Ensisijaisena sijoituspaikkana vaativan tuen osaamiskeskuksen laitospalveluiden yksiköt Alvari ja Henkka, KP 960 224 0202. 

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaan. Viran täyttämisessä noudatamme kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on esitettävä rikostaustaote 30 vrk valinnastaan. 

Päätös

Päätän hyväksyä johtavan ohjaajan Katja Alamäen esityksen mukaisesti valita esihenkilön virkaan Sosionomi AMK Jenni Koskisen. 

Allekirjoitus

Vesa Kiiski vastuuyksikön päällikkö, sosiaalityön ja vaativan tuen palvelut

Organisaatiotieto

Satakunnan hyvinvointialue