Perustelut
Lain kehitysvammaisten erityishuollosta 23 §:n (20.12.2022/1166) mukaan erityishuollon yksilöllistä järjestämistä varten hyvinvointialueella on oltava vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä ja päätöksiä tekevä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä.
Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän jäseninä on vähintään kolme hyvinvointialueen viranhaltijaa siten, että asiantuntijaryhmässä on edustettuna lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön asiantuntemus.
Yksilöasioiden jaosto nimittää jäsenet (viranhaltijat) päätöksiä tekevään vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmään sekä määrää erityishuoltolain 32§:ssä tarkoitetun viranhaltijan seuraavasti: Vähintään neljä hyvinvointialueen viranhaltijaa ja heille henkilökohtaiset varajäsenet niin, että hyvinvointialueen päätöksiä tekevässä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmässä on edustettuna yksi lääketieteen, yksi psykologian ja sosiaalityön yksi viranhaltija sekä vähintään yksi vastuuyksikön päällikkötason viranhaltija puheenjohtajana; kukin enintään kahden kalenterivuoden mittaiseksi toimikaudeksi kerrallaan.
Päätöksiä tekevä moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä päättää erityishuollon antamisesta ja lopettamisesta sekä tahdosta riippumattomasta erityishuollosta. Erityishuollon yksilölliseksi toteuttamiseksi päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän tai sen määräämissä rajoissa toimintayksikön vastaavan johtajan tulee hyväksyä erityishuolto-ohjelma jokaista erityishuollon tarpeessa olevaa henkilöä varten.
Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän nimeämisestä on yksilöjaosto tehnyt uudelleen nimeämisiä henkilöstövaihdosten vuoksi, joista viimeisimmän 3.9.2025, jolloin päätöksiätekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän jäseniksi on nimetty:
|
Jäsenet
|
Varajäsenet
|
|
|
Johtava ohjaaja
Katja Alamäki
puheenjohtaja
|
Johtava sosiaalityöntekijä
Kaisa Koskela
varapuheenjohtaja
|
|
|
Ylilääkäri
Juuso Virtanen
|
Ylilääkäri
Maria-Leena Lipsanen
|
Vastuuyksilön päällikkö
Anssi Luoma
|
|
Sosiaalityöntekijä
Riikka Säntti
|
Sosiaalityöntekijä
Outi Holma
|
Sosiaalityöntekijä
Nina Aarola
|
|
Psykologi
Juha Marila
|
Psykologi
Suvi Kivimäki
|
Psykologi
Johanna Käpynen
|
Toimialuejohtaja esittää päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän nimeämistä uudelleen henkilövaihdosten vuoksi 1.1.2026 alkaen:
|
Jäsenet
|
Varajäsenet
|
|
|
Johtava ohjaaja
Katja Alamäki
puheenjohtaja
|
Johtava sosiaalityöntekijä
Kaisa Koskela
varapuheenjohtaja
|
|
|
Ylilääkäri
Juuso Virtanen
|
Lääkäri
Taru Nurmela
|
Vastuuyksilön päällikkö
Anssi Luoma
|
|
Sosiaalityöntekijä
Nina Aarola
|
Sosiaalityöntekijä
Riikka Säntti
|
Sosiaalityöntekijä
Outi Holma
|
|
Psykologi
Juha Marila
|
Psykologi
Suvi Kivimäki
|
Psykologi
Johanna Käpynen
|
Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän esittelijänä toimii vammaispalveluiden vastaanottopalveluiden ja vaativan tuen palveluiden vastuuyksikön sosiaalityöntekijä yksilöllisen harkinnan mukaan. Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän sihteerinä toimii vaativan tuen osaamiskeskuksen toimistosihteeri.
Ehdotus
Esittelijä
-
Saila Hohtari, saila.hohtari@sata.fi
Yksilöasioiden jaosto päättää
- hyväksyä päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijatyöryhmän kokoonpanon esityksen mukaisesti 1.1.2026 alkaen
- tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Päätös
Yksilöasioiden jaosto päätti
- hyväksyä päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijatyöryhmän kokoonpanon esityksen mukaisesti 1.1.2026 alkaen
- tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.