Perustelut
Oikaisuvaatimuksen tekijä on lähestynyt Satakunnan hyvinvointialuetta oikaisuvaatimuksella koskien Satakunnan hyvinvointialueen aikuisten palveluiden toimialuejohtajan viranhaltijapäätöstä § 37, 30.9.2025, SATAHADno 2025–10298 Vampulan sote- pisteen lääkäri- ja hoitajavastaanoton siirto Huittisten sote-keskukseen.
Oikaisuvaatimus on saapunut hyvinvointialueelle 22.10.2025.
Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan, että Satakunnan hyvinvointialueen aluehallitus:
(i) oikaisee ja purkaa aiemmin mainitun viranhaltijan tekemän päätöksen
Oikaisua haetaan muun muassa seuraavista syistä:
Vampulan sote-pisteen toiminta on ollut laadukasta ja toimivaa hoitaja- ja lääkärityötä. Tilat ovat olleet toimivat ja esteettömät. Muutoksesta ei tule juurikaan säästöjä. Palvelun ja hoidon saatavuus sekä tavoitettavuus heikkenee. Matkakustannukset tulevat kasvamaan. Julkisen liikenteen kerrotaan olevan heikkoa ja asiointiliikenne on kerran viikossa Vampulan ja Huittisten välillä. Ennakkovaikutusten arvioinnin katsotaan olevan puutteellinen.
Lainsäädännöllinen tausta
Satakunnan hyvinvointialueen hyväksytyn hallintosäännön mukaan (15.4.2024/§28) mukaan aluevaltuusto päättää niiden toimipisteiden sijainnista, joiden päätoiminta on sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut. Aluehallitus päättää merkittävistä laajavaikutteisista muutoksista sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteiden palveluihin.
Toimipisteiden toiminnan siirrosta muissa, kuin em. tilanteissa päätetään viranhaltijapäätöksellä. Vampulan sote -pisteen osalta muutos koskee vain terveyspalveluita, joten päätösvalta asiassa on aikuisten palveluiden toimialueen toimialuejohtajalla. Aikuisten toimialuejohtajalla on ollut toimivalta päättää asiasta.
Asiassa on laadittu vaikutusten arviointi, joka on päätöksen liitteenä. Sinällään Hallintolaki (434/2003) ei edellytä erillisen ennakkovaikutusten arviointilomakkeen laatimista, vaan lain 6 luvun 31 §:n mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesti selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiksi tarpeelliset tiedot sekä selvityksen. Päätös alistettiin laajalle valmistelulle eri asianosaisia/osapuolia kuullen. Pykälän 45 mukaan päätös on perusteltava ja näin päätöksessä on myös tehty.
Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 2 §:n mukaan hyvinvointialue on julkisoikeudellinen yhteisö, jolla on alueellaan itsehallinto. Kyseisen lain 6 §:n mukaan hyvinvointialue järjestää sille laissa säädetyt tehtävät. Lain 7 §:ssä on säädetty hyvinvointialueen järjestämisvastuusta; pykälän mukaan hyvinvointialue vastaa sille lailla säädettyjen tehtävien hoitamisesta, hyvinvointialueen asukkaan laissa säädettyjen oikeuksien toteutumisesta ja palvelukokonaisuuksien yhteensovittamisesta sekä järjestettävien palvelujen ja muiden toimenpiteiden yhdenvertaisesta saatavuudesta, tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä, tuottamistavan valinnasta, tuottamisen ohjauksesta ja valvonnasta ja viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä. Pykälän esitöiden mukaisesti yhdenvertaisuus tässä kontekstissa tarkoittaa, että kaikilla palvelua tarvitsevilla tulee olla mahdollisuus saada sitä samojen objektiivisten perusteiden mukaisesti. Lisäksi ihmisiä ei saa syrjiä iän, sukupuolen, etnisen alkuperän, kielen tai muunkaan syyn perusteella.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) 4 §:n mukaan hyvinvointialueen on suunniteltava ja toteutettava sosiaali- ja terveydenhuolto sisällöltään, laajuudeltaan ja laadultaan sellaisena kuin asiakkaiden tarve edellyttää. Asiakkaan yksilöllisestä palvelutarpeen ja hoidon tarpeen arvioinnista säädetään erikseen. Palvelut on toteutettava yhdenvertaisesti, yhteen sovitettuina palvelukokonaisuuksina sekä hyvinvointialueen väestön tarpeet huomioon ottaen lähellä asiakkaita. Palveluja voidaan koota hyvinvointialueen alueella suurempiin kokonaisuuksiin silloin, kun palvelujen saatavuus ja laadun turvaaminen edellyttävät erityisosaamista tai kalliita investointeja tai kun palvelujen tarkoituksenmukainen, kustannusvaikuttava ja tehokas toteuttaminen edellyttävät sitä.
Palvelujen kokoamisesta suurempiin kokonaisuuksiin valtakunnallisesti ja hyvinvointialueiden välisen sopimuksen perusteella säädetään järjestämislain 9, 36 ja 39 §:ssä. Pykälän esitöiden mukaisesti lähipalveluilla tarkoitetaan palveluita, joita asiakkaat käyttävät usein, ja ainakin osa asiakkaista käyttää niitä toistuvasti, jopa päivittäin, minkä vuoksi sellaisia palveluja on perusteltua saada läheltä. Asiakkaan näkökulmasta lähipalvelut ovat lähtökohtaisesti lähellä jokapäiväistä elinympäristöä tarjottavia palveluita, mutta ne voivat olla saavutettavissa myös esimerkiksi kotiin tarjottavina palveluina taikka liikkuvina tai sähköisinä palveluina. Lähellä tarjottavat palvelut voivat sisältää myös erityisosaamista edellyttäviä palveluja, jotka jalkautetaan, vaikka palveluntuottajan fyysinen toimipiste saattaa olla keskitetty. Olennaista ei ole fyysisen toimipisteen sijaitseminen vaan se, missä palvelu annetaan sitä tarvitsevalle asiakkaalle. Tarkoituksena on kehittää nykyistä palveluverkkoa väestön tarvetta vastaavaksi. Esityöt mainitsevatkin lähipalveluiksi esimerkiksi terveyskioskit, jotka tässä asiayhteydessä voitaneen rinnastaa satakuntalaisiin sote-pisteisiin. Olennaista on siis lähipalveluiden aiempaa laajempi määrittely.
Hallituksen esityksessä edelleen esitetään, kuinka kaikkia palveluja ei ole mahdollista eikä tarkoituksenmukaista hajauttaa ja järjestää lähipalveluina. Tällaisia ovat esimerkiksi harvoin tarvittavat palvelut, jotka edellyttävät erityisosaamista tai kalliita laitteita. Nämä palvelut on perusteltua koota suurempiin kokonaisuuksiin hyvinvointialueen alueella ja valtakunnallisesti. Sillä voidaan varmistaa palvelujen hyvä laatu ja turvallisuus, hoidon jatkuvuus sekä myös taloudellisesti järkevä ja kustannustehokas toteuttaminen. Tarkoituksenmukainen palvelujen kokoaminen nykyistä suurempiin yksiköihin voi myös mahdollistaa sen, että palveluja on saatavissa yhdenvertaisesti eri puolilla maata. Hyvinvointialueen on turvattava järjestämisvastuullaan olevien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen esteettömyys ja saavutettavuus. Lainsäädännössä ei ole määräyksiä siitä, millainen hyvinvointialueen palveluverkon tulee olla. Hyvinvointialueille on asiassa laaja harkintavalta itsehallintonsa nojalla. Tähän harkintavaltaan kuuluu myös sen arvioiminen, onko ratkaisu hyvinvointialueen asukkaiden edun mukainen. Hyvinvointialue tarkastelee palveluiden järjestämistä asukaskeskittymien palvelutarpeen mukaisesti, ei kuntarajojen mukaisesti.
Päätöksen perustelut
Vampulassa on ollut yksi lääkäri ja yksi hoitaja kahtena päivänä viikossa. SataDiagin laboratorion näytteenottoa ei ole ollut Vampulassa.
Viranhaltijan päätöksen liitteenä olevasta vaikutusten arvioinnista ja päätöksestä käy ilmi, kuinka Huittisten sote-keskuksessa on moniammatillisempi henkilöstö ja parempi henkilöstöresurssi. Huittisissa on saatavilla lääkäri- ja hoitajavastaanoton palvelut kaikkina arkipäivinä virka-aikaan. SataDiagin laboratorion näytteenotto on saatavilla kaikkina arkipäivinä. Lisäksi sosiaalityön ja päihde- ja mielenterveystyön palvelut toimivat sote-keskuksessa. Hoidon ja palvelun saatavuus, laatu ja jatkuvuus pystytään paremmin turvaamaan suuremmassa ja monialaisemmassa sote-keskuksessa. Myös toiminnan johtaminen helpottuu isommassa toimintayksikössä.
Toiminta ei ole yhtä häiriöherkkää isossa sote-keskuksessa kuin pienemmässä sote-pisteessä. Toiminnan haavoittuvuus vähenee muutoksen myötä. Vampulan sote-piste on jouduttu yleisinä loma-aikoina sulkemaan. Rajalliset resurssit ovat hankaloittaneet toiminnan toteutusta. Lääkäreistä on hyvinvointialueella kova pula ja toiminnan keskittäminen helpottaa resurssien tehokkaampaa käyttöä sekä allokointia. Hyvinvointialue painottaa hoitotyön laadun turvaamista ja keskittämällä hoitohenkilökuntaansa isompiin keskuksiin turvataan riittävät resurssit, riittävä ammattitaito ja hoidon laatu. Yhdenvertaisten palveluiden turvaaminen on keskeistä, jotta kaikille asukkaille voidaan turvata tarvitsemansa monialainen hoito.
Rajallisten palveluiden takia on Vampulasta pitänyt toisinaan kulkea palveluihin muun muassa Huittisten sote-keskukseen. Matkakustannusten näkökulmasta on saattanut tulla kaksi erillistä käyntiä niin sote pisteellä kuin sote-keskuksessa. Välimatka on 19 kilometriä. Asiointiliikenne kulkee Huittisiin kerran viikossa. Muun muassa ikäihmiset ja liikuntaesteiset ovat melko todennäköisesti myös Vampulassa joutuneet tukeutumaan liikkumisen tuen palveluihin, kuten kuljetuspalveluun. Tulee myös huomioida, että vastaavasti muissakin useissa Satakunnan hyvinvointialueen alueella sijaitsevissa kunnissa on alueita ja asukaskeskittymiä, joissa etäisyys sote-keskukseen tai sote-pisteeseen on vastaava tai pidempi. Toisaalta matka voi olla myös lyhyempi kuin 19 km asuinpaikasta riippuen ja asukkaalla on mahdollisuus valinnanvapauden perusteella valita esimerkiksi Säkylän sote-piste, mikäli sinne on lyhyempi matka.
Monikanavaiset palvelut parantavat yhdenvertaisuutta ja nopeutetaan hoitoon pääsyä myös erityisryhmien osalta. Digitaalisia ja liikkuvia palveluita kehittämällä ja lisäämällä parannetaan hoidon ja palvelun saatavuutta ja saavutettavuutta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain esitöissä on myös nostettu esille, kuinka digitalisointi palveluissa ja uuden teknologian käyttöönotto toisi ikääntyville henkilöille uusia mahdollisuuksia toteuttaa omahoitoa, helpottaisi hoitoon ja palveluihin hakeutumisessa sekä tukisi hoidon ja palvelujen saatavuutta sekä toteutusta. Hoidon ja palvelujen saatavuuden lisääminen vahvistaisi iäkkäiden henkilöiden arjessa selviytymistä, sosiaalista osallisuutta ja toimintakykyä, kun mahdollisuudet ja vaihtoehdot lisääntyvät voisivat iäkkäät henkilöt valita itselleen mielekkäitä ja sopivia palveluvaihtoehtoja. Digitalisointi säästää resursseja ja mahdollistaa niiden ohjaamista paljon palveluja tarvitseville iäkkäille henkilöille. Ammattitaitoinen digipalvelun tarjoaja auttaa valtaosaa hyvinvointialueen asukkaista, niin ikääntyneitä, lapsiperheitä, taloudellisesti heikompiosaisia kuin myös erityisryhmiäkin, sillä hoitohenkilökunnan puhelimitse tai muun digitaalisen yhteyden avulla tekemä hoidontarpeen arviointi nopeuttaa hoitoon pääsyä, palvelujen saatavuutta ja toteutusta. Digipalveluiden tarjonnasta on otettava huomioon myös laaja-alainen taloudellinen etu niin asiakkaille kuin myös hyvinvointialueelle. Digitaalisten palveluiden käyttäminen säästää asiakkaalta matkakustannuksia ja nopeuttaa hoitoon pääsyä. Todettakoon, että digitaalisilla palveluilla tarkoitetaan myös puhelinyhteyden kautta tapahtuvaa hoitohenkilökunnan hoidon tarpeen arviota, ja näin ollen sotepalvelut ovat tehokkaasti saatavilla erityisryhmät mukaan lukien valtaosalle hyvinvointialueen asukkaista. Satakunnassa Satasovellus-digipalvelun käyttö lisääntyy koko ajan.
Palveluiden kokoamisella suurempiin yksiköihin on pyritty sote-järjestämislain 4 §:n mukaisesti palveluiden tehokkaaseen, kustannusvaikuttavaan ja tarkoituksenmukaiseen toteuttamiseen. Hyvinvointialue katsoo, että päätös on myös hyvinvointialuelain ja järjestämislain mukainen ottaen huomioon riittävän ammattitaidon ylläpitämisen ja hoidon laadun turvaamisen yhdistettynä järjestämislain 4 §:n esitöiden mukaiseen määrittelyyn lähipalveluiden luonteesta. Jokaisessa hyvinvointialueen kunnassa on ainakin yksi kiinteä sote-piste. Tämän lisäksi lähipalveluita tarjotaan liikkuvina palveluina.
Hyvinvointialue korostaa, että Vampulan alueella jatkaa perustason terveys- ja sosiaalipalveluita, kuten kouluterveydenhuolto, kotihoito ja kotisairaanhoito, ikääntyneiden ympärivuorokautinen asuminen Annala ja sosiaalihuollon. päihde ja mielenterveystyön sekä vammaispalveluiden jalkautuvat palvelut. Myös kotihoidon osana tuotetaan näytteenottoa myöntämisperusteiden mukaisesti.
Edellä mainituin perustein hyvinvointialue katsoo, että päätöksen ja vaikutusten arviointiliitteen mukaisesti siirtyminen Huittisten sote-keskukseen on etu hyvinvointialueen asiakkaille useista eri näkökulmista tarkasteltuna. Oikaisuvaatimus ei anna aihetta muuttaa asiassa tehtyä viranhaltijapäätöstä.