Aluevaltuusto, kokous 1.12.2025

§ 89 Satakunnan hyvinvointialueen talousarvion 2025 muuttaminen

SATAHADno-2024-4816

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jyrki Vatanen, jyrki.vatanen@sata.fi
Hannu-Pekka Neuvonen, hannu-pekka.neuvonen@sata.fi

Perustelut

Aluevaltuusto on päättänyt Satakunnan hyvinvointialueen talousarviosta vuodelle 2025 kokouksessaan 9.12.2024 § 99. Aluevaltuusto on päättänyt ensimmäisestä vuoden 2025 talousarvion muuttamisesta kokouksessaan 9.6.2025 § 64.

Vuoden 2025 toisessa talousarviomuutoksessa esitetään tehtävän muutokset valtion rahoitukseen valtiovarainministeriön 24.6.2025 julkaiseman rahoituslaskelman perusteella. Satakunnan hyvinvointialueen valtion rahoitus kyseisen tiedon mukaan vuodelle 2025 on yhteensä 1 071 083 939 euroa; vähentäen valtion rahoitusta edeltävään tietoon nähden 96 199 euroa.

Muutettu talousarvio 2025 sekä päivitetty rahoituslaskelma vuodelle 2025 ovat liitteinä.

Ehdotus

Esittelijä

Tero Mäkiranta, hyvinvointialuejohtaja, tero.makiranta@sata.fi

Aluehallitus päättää

  • esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää muuttaa vuoden 2025 talousarviota niin, että valtion rahoitukseen tehtävä muutos heikentää tilikauden tulosta 0,1 miljoonaa euroa, tilikauden tuloksen ollessa muutoksen jälkeen ylijäämäinen 0,6 miljoonaa euroa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen puheenjohtaja esitti pidettäväksi kokoustauon klo 11.14-11.27.

Valmistelija

  • Jyrki Vatanen, jyrki.vatanen@sata.fi
  • Hannu-Pekka Neuvonen, hannu-pekka.neuvonen@sata.fi

Perustelut

Asian esittelyteksti aluehallituksen kokouksessa 11.11.2025 § 351.

 

Ehdotus

Aluevaltuusto päättää 

  • muuttaa vuoden 2025 talousarviota niin, että valtion rahoitukseen tehtävä muutos heikentää tilikauden tulosta 0,1 miljoonaa euroa, tilikauden tuloksen ollessa muutoksen jälkeen ylijäämäinen 0,6 miljoonaa euroa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta aluevalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

–   se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

–   hyvinvointialueen jäsen.

Valitusaika

 ​​​​​​Aluevalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

 Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

–    päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä

–    päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai

–    päätös on muuten lainvastainen.

 Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

 

Valitusviranomainen

Aluevalitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle.

Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen voi tehdä myös postitse.

 

Postiosoite:                    PL 32, 20101 Turku

Käyntiosoite:                   Sairashuoneenkatu 2-4, Turku

Sähköpostiosoite:           turku.hao@oikeus.fi

Faksinumero:                 029 56 42414

Puhelinnumero:              029 56 42410

Kirjaamon aukioloaika:   8.00 - 16.15

 

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

1)    päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös)

2)    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset)

3)    vaatimusten perustelut

4)    mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

1)    valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen

2)    selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3)    asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa 1455/2015 säädetään.

Pöytäkirja

​​​​Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Satakunnan hyvinvointialueen kirjaamosta.

Postiosoite:                    Sairaalantie 3, 28500 Pori

Sähköpostiosoite:           kirjaamo@sata.fi

Puhelinnumero:             044 707 7781

Kirjaamon aukioloaika:   ma - pe klo 9 - 15