Perustelut
Aluehallitus on kokouksessaan 30.9.2025 käsitellyt asian Oppilaan ja saattajan kouluterveydenhuoltoon sisältyvät matkakustannukset suun terveydenhuollossa (§ 302), jonka mukaan kouluterveydenhuoltoon liittyvästä matkasta maksetaan korvausta ensisijaisesti julkisten kulkuvälineiden hinnastojen mukaan. Mikäli julkista kulkuneuvoa ei ole käytettävissä, korvataan oman auton käytöstä Kelan käyttämä kilometrikorvaus 0,33 euroa/km lyhimmän reitin mukaisesti siltä osin, kun lapsi on ollut kyydissä.
Hyvinvointialueelle on saapunut päätöksestä tehty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa (hyvinvointialuelaki 143 §).
Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että hyvinvointialue korvaa täysimääräisenä kustannukset, jotka aiheutuvat suun terveydenhuollon palvelujen piiriin tehtävistä matkoista taksilla silloin, kun asiakkaalla ei ole omaa autoa tai julkisen liikenteen palveluja käytettävänään.
Hallintolain (434/2003) 49 g §:n mukaan otettuaan oikaisuvaatimuksen tutkittavakseen viranomainen voi muuttaa hallintopäätöstä, kumota päätöksen tai hylätä oikaisuvaatimuksen. Aluehallitukselle esitetään, että se muuttaa päätöstään.
Aluehallitukselle esitetään, että mikäli julkista liikennevälinettä ei ole eikä oppilaan vanhemmilla/huoltajilla ole omaa ajoneuvoa, korvataan taksin käytöstä aiheutuneet kustannukset, kuten oman auton käytöstä eli korvataan Kelan käyttämä kilometrikorvaus 0,33 euroa/km lyhimmän reitin mukaisesti siltä osin, kun lapsi on ollut kyydissä.
Muut 30.9.2025 tehdyn päätöksen korvausta koskevista ehdoista jätetään ennalleen eli:
- Lapsen oikeudesta kuljetuksen saamiseen käytetään kriteereinä koulukuljetusten määräytymisen perusteita. Lapsi on oikeutettu kuljetukseen suun terveydenhuollon palveluihin, jos etäisyys koulusta hammashoitolaan on 1.–2.-luokkalaisilla yli kolme kilometriä ja 3.–9.-luokkalaisilla yli viisi kilometriä.
Lisäksi kuljetus järjestetään alla olevista lähtökohdista:
• Jos hammashuoltoon liittyvää kuljetusta ei voida yhdistää koulukuljetuksiin, lähtökohtana on, että huoltaja kuljettaa lapsen itse palvelun piiriin. Tässä tapauksessa huoltaja saa matkakorvauksen, jos lapsen matka hammashoitolaan ylittää koulukuljetusperusteissa määritellyt kilometrirajat.
• Matkana korvataan edestakainen matka koulusta hammashoitolaan ja sieltä takaisin kouluun. Korvaus maksetaan lyhimmän reitin mukaisesti.
• Korvaushakemus on jätettävä sen vuoden aikana, jolloin kustannukset ovat syntyneet, tai viimeistään seuraavan vuoden tammikuun 10. päivään mennessä.