Aluehallitus, kokous 4.2.2025

§ 53 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen ikääntyneiden palveluiden toimialueella

SATAHADno-2024-8810

Valmistelija

  • Jaana Männikkö, jaana.mannikko@sata.fi
  • Pirjo Rehula, pirjo.rehula@sata.fi

Perustelut

Perustelut                         

Ikääntyvän väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annettu laki on tullut voimaan 1.1.2025. Lakimuutos tarkoittaa henkilöstömitoituksen muutosta siten, että ikääntyneiden palvelujen toimialueella ympärivuorokautisessa hoivassa henkilöstömitoitus laskee aiemmasta 0,65 vähintään 0,60 henkilöstö mitoitukseen.

Satakunnan hyvinvointialueen aluehallitus on kokouksessaan 15.10.2024 (§ 342) päättänyt yhteistoimintamenettelyn käynnistämisestä. Aluehallituksen päätöksen mukaisesti ikääntyneiden toimialueella ympärivuorokautisissa asumispalveluissa on käyty työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain 4 §:n ja 7 §:n mukaiset yhteistoimintaneuvottelut ajalla 23.10.2024-20.12.2024.

23.10.2024 käynnistyneiden yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena oli saavuttaa taloudellista säästöä ja toiminnallista hyötyä toiminnan- ja prosessien sujuvuuteen. Neuvotteluissa alustavien tarkastelujen perusteella henkilöstömitoituksen muutos tarkoitti noin 70 henkilötyövuoden vähentämistä ikääntyneiden palveluiden ympärivuorokautisen asumispalveluhoivan mitoituksen alaisissa palveluissa.

Hoitohenkilöstön osalta mitoituksen muutos saattaa tarkoittaa työpaikan, työtehtävien ja palkan muutosta. Osalle muutokset saattavat olla niin merkittäviä, että kyseessä on palvelussuhteen olennainen ehto, jota voidaan muuttaa ainoastaan osapuolten välillä asiasta sopimalla tai työnantajan toimesta yksipuolisesti irtisanomisperusteella. Tärkeimpinä tavoitteina neuvotteluissa pidettiin parantaa hoitoketjujen ja palveluprosessien sujuvuutta, joka aiheuttaa tarpeita henkilöstöresurssien siirrolle toimi- ja vastuualueiden välillä ja mahdollisesti muutoksia aiheutuu myös henkilöstön työtehtäviin.

Ikääntyneiden ympärivuorokautisen asumispalvelujen talousarviota vuodelle 2025 on valmisteltu 1.1.2025 voimaan tarkoitetuksi tulevan vähintään 0,6 mitoituksen mukaisena.

Toimenpiteiden vaikutukset

Yhteistoimintamenettelyn kohteena on ollut koko ympärivuorokautisen palveluasumisen hoivan hoitohenkilöstö. Yhteistoimintaneuvottelussa esitetyt muutokset vaikuttavat toteutuessaan olennaisesti työntekijöiden palvelussuhteen ehtoihin ja työntekijän mahdollisesti kieltäytyessä tarjotusta, uudesta työtehtävästä, saattaa seurauksena olla palvelussuhteen päättyminen. Mahdollisesti irtisanottaville henkilöille pyritään osoittamaan hyvinvointialueen palveluksessa toisia tehtäviä irtisanomisen sijaan.

Yhteistoimintaneuvottelujen kulku

Yhteistoimintalain 4 § 1 mom 4 kohdan mukaan työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa käsiteltiin neljässä kokouksessa, 23.10.2024, 14.11.2024, 5.12.2024 ja 20.12.2024.

Työnantajan neuvotteluesitys on annettu 17.10.2024 ja neuvottelut ovat alkaneet aloitusneuvottelulla 23.10.2024. Neuvottelut ovat kestäneet 8 viikkoa ja päätösneuvottelu on pidetty 20.12.2024. Neuvotteluissa on käsitelty vastuualueita koskevien muutosesitysten lisäksi myös muutosturvaa ja palveluverkkoa.

Yhteistoimintaneuvottelujen tulos

1.1.2025. Lakimuutos tarkoittaa henkilöstömitoituksen muutosta siten, että ikääntyneiden palvelujen toimialueella ympärivuorokautisessa hoivassa henkilöstömitoitus laskee aiemmasta 0,65 vähintään 0,60 henkilöstö mitoitukseen. Toimintayksikön henkilöstömitoitusta ja -rakennetta arvioitaessa on huomioitava asiakkaiden vaativa ja jatkuva ympärivuorokautinen avun, hoidon sekä valvonnan tarve. Lisäksi tulee huomioida toimitilat ja se, miten henkilöstö riittää kaikissa työvuoroissa vastaamaan asiakkaiden palvelutarpeeseen. Henkilöstömitoitus voidaan alentaa 0,6 vähimmäismitoitukseen vain silloin, kun asiakkaiden hoidon ja huolenpidon tarpeet sen aidosti mahdollistavat

Yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksena esitetään 28 työntekijän siirtymistä kotihoitoon, Kuntoutus- ja arviointiyksiköihin, ympärivuorokautiseen palveluasumiseen ja yleislääketieteen osastoille. Ikääntyneiden toimialueella eläkeiän on saavuttanut v.2024 27 työntekijää ja vuonna 2025 eläkeiän saavuttaa 30 työntekijää. Henkilöstön kuulemistilaisuudet pidetään tammikuun aikana. Kokonaisuudessaan yhteistoimintamenettelyn tuloksena on mahdollista saavuttaa vuoden 2025 käyttötaloudessa enintään 1,84 miljoonan euron säästövaikutus. Joka toteutuu tehtävien uudelleen järjestelyillä ja avoimeksi tulevien toimien osalta ulkopuolisten sijaisten käytön vähentämisellä.

Neuvotteluosapuolet ovat todenneet, että yhteistoimintaneuvottelut on käyty työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa ja hyvinvointialueilla annetun lain mukaisesti, riittävät tiedot on annettu ja yhteistoimintavelvoite siten täytetty. Neuvottelut päättyivät yksimielisinä. Henkilöstöjärjestöt ovat neuvottelujen kuluessa esittäneet kannanottojaan, jotka on kirjattu neuvottelupöytäkirjoihin. Neuvotteluja on käyty hyvässä ja rakentavassa hengessä.                                         

 Toimeenpano

Aluehallitus päättää neuvottelujen päättämisestä. Toimeenpano hallintosäännön ja toimivaltasääntöjen mukaisin toimivaltuuksin.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tero Mäkiranta, tero.makiranta@sata.fi

Aluehallitus päättää

  • todeta, että työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) mukaiset yhteistoimintaneuvottelut on käyty ajalla 23.10.2024-20.12.2024 ja saatu päätökseen
  • hyväksyä yhteistoimintaneuvottelujen pohjalta työnantajan tekemän esityksen tarvittavista toimenpiteistä
  • todeta, että aluehallituksen päätöksen mukaiset toimenpiteet toimeenpannaan hallintosäännön ja toimintasääntöjen mukaisin toimivaltuuksin

Tiedoksi

Henkilöstöpalvelut, ikääntyneiden palvelut, palvelussuhdeasiat