Perustelut
Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy on perustettu vuonna 2020 tuottamaan tekstiilihuoltopalveluita kunnille ja sairaanhoitopiireille. Yhtiö perustettiin ostamalla Puro Tekstiilihuolto Oy:n ja Uudenmaan Sairaalapesula Oy:n liiketoiminnot perustettuun yhtiöön. Yhtiö on erikoistunut sote-tekstiilien huoltamiseen. Yhtiö on julkisomisteinen ja vain kohtuullista voittoa tavoitteleva palveluntarjoaja, jonka tavoitteena on tuottaa tekstiilihuoltopalveluita kustannustehokkaasti ja huomioiden sosiaali- ja terveydenhuoltoalan kriittiset laatuvaatimukset sekä huoltovarmuustekijät.
Satakunnan HVA:n osakemäärä ennen kauppaa on 7.139 kpl ja omistusosuus 7,139 %. Kaupan jälkeen osakemäärä on 9.511 kpl ja omistusosuus 9,511 %. (nämä luvut muuttuvat, jos mukaan tulevat muut kaupungit). Omistus on hankittu Satakunnan sairaanhoitopiirin yhtymähallituksen päätöksellä 15.6.2020 § 117. Kunnilta tehtävän osakehankinnan tarkoituksena on saavuttaa hankintalain uudistuksen myötä syntyvä vaatimus 10 % omistusosuudesta. Hankintalain uudistuksen johdosta Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy on tehnyt strategisen muutoksen tuottaa jatkossa tekstiilihuoltopalveluita pääasiassa hyvinvointialueille, eli kuntien tulee jatkossa hankkia palvelut muilta yksityisiltä tai julkisilta toimijoilta.
Osana käynnissä olevia omistusjärjestelyjä Porin, Ulvilan, Harjavallan ja Kokemäen kaupungit ovat luopumassa omistuksestaan ja ovat yhdessä kilpailuttaneet tekstiilihuoltopalvelunsa syksyllä 2025. Porin kaupungin omistusosuus yhtiöstä on 2372 osaketta (2,372 %), Ulvilan kaupungin 21 kpl, Harjavallan kaupungin 62 kpl ja Kokemäen kaupungin 62 kpl. Satakunnan hyvinvointialue tarjoutuu ostamaan osakkeet Satakunnan alueen kunnilta.
Osakkeen hankintahinta on 22,71 euroa/kpl, joten kauppahinta on yhteensä 57 162,87 euroa (Pori 53.868,12 euroa, Ulvila 476,91 euroa, Harjavalta 1408,92 euroa ja Kokemäki 1408,92 euroa). Hankintahinta vastaa osakkeen nykyistä substanssiarvoa. Hankintakustannus kirjataan vuoden 2025 investointimäärärahoihin ja hankinta on mahdollista toteuttaa vuoden 2025 talousarvion määrärahojen puitteissa.
Esityslistan liitteenä on luonnos osakkeiden kauppakirjasta sekä Puro Tekstiilihuoltopalvelut Oy:n nykyiset omistajat.
Päätös
Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.