Perustelut
Kuullaan jäsenten esiintuomat asiat.
1. 5.6.2024 kokouksessa pöydälle jääänyt asia:
Mikä on se prosessikulku, johon asiakas voi valittaa saamastaan esim. terapiapäätöksestä? Prosessi avoimeksi ja ehdottomasti kirjallisesti asiakkaille, miten menetellään (valitusosoite,oikaisuvaatimusohje asiakkaalle tiedoksi).
-
Kuntoutuksen kokonaisuutta koskeva vastaus, osastonhoitaja Anu Mitikka sähköpostiviesti 3.5.2024:
Kuntoutustyöryhmän päätökset ovat hoitopäätöksiä ja niistä voi tehdä muistutuksen. Kielteisistä päätöksistä menee kuntoutujalle päätös kirjallisesti ja pääosin valmistelija myös soittanut kuntoutujalle. Myönteisistä päätöksistä ei ole kuntoutujille mennyt erillistä päätöstä, vaan hän saa tiedon joko terapeutilta, joka soittaa ajanvarauksen merkeissä tai saatuaan palvelusetelin. Myönteistenkin päätösten kohdalla kuntoutujat voivat ovat tyytymättömiä, jos saavat vain osan hakemastaan (määrä, terapialaji ja/tai palveluntuottaja). Kummassakaan tapauksessa ei ole nyt hyvinvointialueen- eikä aiemmin kuntien aikana - liitetty ohjetta muistutuksen tekemiseen. Perusteluna tähän, ettei muidenkaan hoitopäätösten osalta näin toimita, esim. vastaavanlaisia tiimipäätöksiä tehdään jatkuvasti mm. kuntoutuspoliklinikalla ja muilla monialaisilla poliklinikoilla. Arvio kirjataan potilastietojärjestelmään ja usein esim. hoitaja ilmoittaa potilaalle päätöksestä. Toisena esimerkkinä ortopedin tekemä hylkäävä päätös leikkauksen toteuttamisesta.
Kuntoutukseen ei ole subjektiivista oikeutta. Arvioitaessa Lääkinnällisen kuntoutuksen terapioiden tarvetta tulee huomioida kokonaisvaltainen toimintakyky ja mahdollisuus vaikuttaa toimintakykyyn ja –rajoitteisiin sekä osallisuuteen terapian keinoin. Terapiaan lähettämisessä, suunnittelussa, toteutuksessa ja seurannassa tulee arvioida terapian vaikuttavuutta ja saavutettavissa olevaa terveyshyötyä perustuen tutkimustietoon (esim. Käypä hoito – ja Palveluvalikoimaneuvoston suositukset) ja/tai hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin. Kuntoutustyöryhmissä tehdään yksilöllisiä hoitopäätöksiä, joissa on huomioitu asiakkaan kokonaistilanne. Tätä arviointia toteutetaan terapeuttien ja kuntoutustyöryhmän toimesta. Kuntoutustyöryhmien puheenjohtajina toimivat pääosin erikoislääkärit. Hyvinvointialueella lääkinnällisen kuntoutuksen terapiat toteutetaan ensisijaisesti omana toimintana ja täydennetään tarvittaessa ostopalvelulla.
Jos kuntoutuja on ottanut käyttöön Suomi.fi-viestit, saa kuntoutuja viestit sähköisesti niistä asiointipalveluista, jotka käyttävät Suomi.fi-viestejä. Hyvinvointialueen palvelusetelijärjestelmä PSOP (parasta palvelua) on yksi näistä järjestelmistä.
Alla tarkennukset aikuisten lautakuntaan, Anu Mitikka sähköpostiviesti 12.8.2024.
- Kuntoutuksen päätökset esim. Lääkinnällisen kuntoutuksen päätökset kuntoutustyöryhmän tekeminä ovat hoitopäätöksiä.
- Terveyden ja sairaanhoitoonsa tai siihen liittyvään kohteluunsa tyytymättömällä potilaalla on oikeus tehdä muistutus (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista). Hoitopäätöksestä ei siis voi tehdä oikaisuvaatimusta, koska se ei ole hallintopäätös
- Stm:n mukaan muistutuksella ei haeta muutosta päätökseen, mutta se voi vaikuttaa siihen, miten toimintayksikössä vastaisuudessa toimitaan ja kohdellaan potilaita
- Potilaalle lähtee tieto kirjallisesti kaikista kuntoutustyöryhmän kautta myönnetyistä terapioista (oma toiminta, maksusitoumus tai palveluseteli) sekä siitä, jos potilaalle ei ole myönnetty mitään (= kielteinen päätös)
- Jos potilaalle ei ole myönnetty mitään hänen hakemaansa terapiaa, soitetaan hänelle (kirjallisen tiedoksiannon lisäksi) ja kerrotaan terapiapäätöksestä ja tarvittaessa kerrotaan mahdollisuudesta tehdä muistutus. Satakunnan hyvinvointialueen nettisivuilla on tietoa potilaan ja asiakkaan oikeuksista, josta löytyy myös muistutuksen tekemiseen liittyvät ohjeet ja lomake
- Hoitopäätöksiä koskien emme lähetä ohjeita muistutuksen tekemiseen
- Huomioitava: Kelan vaativa lääkinnällinen kuntoutus perustuu lakiin Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista ja siten niistä tulee antaa kirjallinen päätös ja niistä voi hakea muutosta valittamalla sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan
Lisäksi tiedoksi:
Aikuisten lautakunta pyysi vastausta seuraavaan:
"Prosessi avoimeksi ja ehdottomasti kirjallisesti asiakkaille, miten menetellään (valitusosoite,oikaisuvaatimusohje asiakkaalle tiedoksi)."
Hoitopäätöksistä ei ole aiemmin lähetetty, eikä tällä hetkelläkään lähetetä ohjeita muistutuksen tekemiseen. Tästä kuntoutuksen ohjausryhmässä keskusteltiin, eikä käytäntöä nähdä tarpeelliseksi muuttaa. Tarvittaessa mietittävä, miten toimitaan, jos kuitenkin nähdään tarpeelliseksi. Tällä hetkellä esim. maksusitoumuspohjaan, joilla kirjallinen tiedotus tehdään, ei saada vakioteksteihin muutoksia (tekninen ongelma). Muistutuksiin vastaaminen vie paljon resurssia muulta toiminnalta ja määrällisesti paljon tulee ilman tuota informointiakin.
2. Aluehallintoviraston ohjekirje: Ehkäisevä päihdetyö on hyvinvointialueen lakisääteinen tehtävä.